Hiekkaa, kuraa, karvoja, tokoa, agilitya ja lenkkejä. Siitä on tämä syksy tehty!

Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi on tänne tullut päiviteltyä kuulumisia. Jotenkin aika vaan menee hurjaa vauhtia eteenpäin, eikä tämä aika vuodesta ole kovin inspiroivaa. Ainakin itsellä iskee totaali masennus tästä kurasta ja sateesta ja hiekasta ja pimeästä. Milo kun on ensimmäinen pitkäkarvainen koira tässä taloudessa, tuli ehkä hieman shokkina tämä kuinka kuraista ja märkää elämä voikaan olla! Lopulta monen viikon pesemisten jälkeen meni lopullisesti hermot ja ostettiin Milolle Rukan protect haalari. Se on ehdoton pelastus näihin keleihin! Helppo pukea, koira pystyy liikkumaan normaalisti ja haalari pysyy paikoillaan hyvin. Lenkin jälkeinen peseminen on älyttömästi helpompaa, eikä kämppä ole täynnä hiekkaa! Todellinen pelastus tähän kolmen koiran laumaan.

Mutta kerrotaanpa vähän mitä meille kuuluu. Ensin niitä hyviä asioita. Milon kanssa sujui hyvin nuorten koirien tokokurssi, joka oli elokuussa. Saatiin paljon hyvää häiriötä ja hyviä vinkkejä treeneihin. Sen jälkeen oikeastaan olenkin treenaillut yksin, välillä treenattu yhden kaverin kanssa, joka on meitä opastanut koko kesän.

Bella muutti syyskuussa osittain äitini luokse asumaan. Noin puolet ajasta on Bella ollut meillä ja puolet äidilläni, yleensä viikosta kahteen viikkoon kerrallaan. Tämä on ollut todella hyvä päätös, kaikkien puolesta. Bellan hihnakäyttäytyminen on edistynyt hurjasti! Remmirähjäys on oikeastaan jo täysin poissa. Jos Bella reagoi ohitettavaan koiraan, ei se enään hauku/murise/sekoa, ainoastaan saattaa hieman vetää koiraa kohti, mutta ei läheskään aina edes sitä. Katsotaan nyt alkuvuodesta miten jatketaan, muuttaako Bella takaisin kotiin vai ei. Alkuperäistä ongelmaa ei oikeastaan enään ole, eli siis kun ei pystytty yksin viedä kaikkia kolmea koiraa ulos, kun Milo sikaili ja riehui ja aiheutti selkeesti stressiä Bellassa. Nyt kun Milon rauhoittunut paljon ja saanut itsehillintää, ei enään ole ongelma viedä kaikkia yhtäaikaa ulos. Katsotaan mitä äiti on mieltä, haluaako pitää Bellan vai ei. :)

Vähän huonojakin uutisia. Nelliltä löysin syyskuussa rinnasta patin ja ohutneulanäytteen perusteella se oli mastsolukasvain. Nelliltä on siis maaliskuussa 2014 poistettu rintalastasta mastsolukasvain. Päätettiin nyt rinnan patti poistaa. Leikkausta valmistellessa huomattiin kaksi muutakin pattia, toinen oikean takajalan polven kohdalla ja toinen vasemman takajalan reiden takaosassa. Kaikki patit poistettiin ja siitä alkoikin pitkä toipuminen. Haavat itsessään paranivat melko hyvin. Kuitenkin viikon päästä leikkauksesta  vasemman takajalan haavasta lähti 2-3 tikkiä pois ja haavassa oli siis kunnon reikä ja onkalo. Jatkettiin antibioottia ja paikallishoitona puhdistus ja suihkutettava desifioiva aine. Haavan täydellisessä paranemisessa kului kuitenkin huimat 3 viikkoa! Eli Nelli joutui olla yhteensä kuukauden kauluri päässä ja hyvin kevyellä liikunnalla. Pahinta kuitenkin oli noin viikko leikkauksesta, kun Nellistä löytyi 6 uutta pattia, jotka kaikki ohutneulanäytteiden perusteella olivat mastsolukasvaimia. Näitä ei kuitenkaan ole järkeä lähteä poistamaan. Nellistä katsottiin perus veriarvot ja ultrattiin sisäelimet. Kaikki normaalia. Patologin lausunnossa patit olivat low grade mastsolukasvaimia. Nelli on voinut tähän asti täysin normaalisti. Pateille ei tehdä mitään, seuraillaan vain tilannetta. Toivottavasti Nelli elää vielä monta hyvää vuotta, mutta jos ei, on ainakin tiedossa mikä tilanne on ja annetaan Nellin elää täysillä jokapäivä, niin kauan kun on oireeton ja elämänlaatu hyvää.

Milo on ollut hyvin ailahteleva tän syksyn ajan. Välillä ihan unelma, mutta valitettavan usein ei. Milo on tempperamenttinen, herkkä reagoimaan ja reagoi ensimmäisenä kaikkeen haukkumalla. Treenitkin on sujunut hyvin vaihtelevasti.

Tokossa varsinkin on ollut hyvin vaihtelevaa menestystä. Miloa selkeästi alkoi treeneissä kiinnostamaan kaikki muu kuin itse treenaaminen. Kyllä se edelleen tekee mielellään, mutta tekemisen pitää olla kivaa ja vaihtelevaa. Milo ei kestä montaa toistoa samaa liikettä, eikä liian paljoa rauhallista, kontaktia vaativaa liikettä. Ohjaajana aloin jo olla melko epätoivoinen, kun ei muutenkaan tuota kokemusta ole tavoitteellisesta treenaamisesta. Onneksi on hyvä tukiverkosto, keneltä on pystynyt kysyä ja valittaa kurjuutta, kun on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. Pähkinänkuoressa ongelmat on olleet siis seuraaminen, eli seuraamisessa on edistänyt, tai löysäillyt, saattanut lähteä vain muualle, käännöksissä on jäljessä ja väljä, täyskäännös on väljä ja löysä. Pidemmän aikaa jo treenailinkin seuraamista pelkästään tarjoamisen kautta ja lyhyitä pätkiä, usein palkaten. Kapulan kanssa ollaan taisteltu koko pentuikä. Vihdoin noin 1,5 kuukautta sitten aloitin kunnolla kapulan pidon treenaamisen. Nyt ollaan päästy jo noin 5 sekunnin pitoon ja kestää jo kehumiset samalla, pudottamatta kapulaa. Noudossa palauttaa käteen, joskin palautus ei ole vielä läheskään valmis. Olimme tällä viikolla tokon yksityistunnilla ja siellä saimme todella hyviä vinkkejä moneen meidän ongelmista. Aloitettiin myös uutena liikkeenä tunnari! Tällä viikolla alkoi vihdoin pentu/nuorten koirien tokoryhmä, hallissa. Katsotaan mitä sieltä opimme, ainakin saadaan sitä paljon kaivattua häiriötä!

Sami on koko syksyn käynyt kerran viikossa agilitytreeneissä ja siinä onkin kehitystä tullut huimasta! Muutama kuva ja linkki viimeisemmästä treenistä alla.

https://www.youtube.com/watch?v=7T5843-vJwQ&feature=youtu.be

Alan ymmärtämään mitä tarkoitetaan murkkuiällä.

No nyt se alkoi meilläkin, tai alkoi noin kuukausi sitten. Milon murkkuikä. Viime perjantaina tuli 7 kuukautta ikää täyteen ja todella alan ymmärtää mistä ihmiset puhuu, kun kerrotaan murkkuiästä ja kuinka ihan kaikki opittu unohtuu. Taitaa myös pitää paikkansa, että uroksilla tämä vaihe on tuplasti kauheempi. Kaikki mitä on tähän asti opittu on hävinnyt kokonaan tuolta pääkopasta. Hihnakäytös, ai mikä hihnakäytös? Eikös se tarkottanutkin sitä että vedetään kun höyryveturi, poukkoillaan puolelta toiselle, haistellaan kaikkea, ihmetellään jokaista roskaa, lehteä, keppiä, vesitippaan mikä tiellä näkyy. Karvat pystyssä rähistään, tai ehkä parhaimmillaan vain vähän tuijotetaan kaikkia ohitettavia koiria. Haukutaan kun ei pääse mihin haluaisi ja revitään 21 kilon elopainolla emännän käsi irti. Eikös me juuri tämä käytös olla opeteltu viimeisen viiden kuukauden aikana? Ai eikö? No Milon mielestä ainakin. Täyttä puuta taitaa olla ton jätkän pään sisältö. Noh, toivon todella, että tämä on vaihe ja tulee menemään ohi. Onneksi sentään sisätiloissa osataan olla niinkuin kuulukin! Eikä ainakaan vielä ole näkynyt treenikentällä tätä käytöstä, eli jotain plussaa edes, ne asiat taitaa olla paremmin juurtunut tonne pieneen päähän. Onneksi on noi kaksi aikuista, joista Nelli on superihana löntystelijä, joka tottelee lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Bellakin on ihan unelma Miloon verrattuna. Yksinään lenkillä Milokin on ihan siedettävä. Kaikki tää käytös korostuu potenssiin 10 kun on joku muu koira mukana, vaikka se olisi toisen talutettavana. Saa nähdä onko tää sittenkin ensimmäinen ja viimenen uros meidän talouteen, eipä ollut mitään näin rasittavaa vaihetta Nellillä, tai sitten aika on kullannut muistot. ;)

Elokuussa alotetaan ensimmäinen tokokurssi, toivottavasti saadaan paljon lisää hyviä vinkkejä ja neuvoja.

                                                  Milo 7kk.

Treenejä, lenkkejä, painimista ja kaikkea muuta ihanaa koiranpennun elämää!

Tässä onkin taas tovi vierähtänyt, ennenkun tänne on ehtinyt taas kirjoitella kuulumisia. Milo kasvaa vauhdilla, mä oon niin rakastunut tohon pentuun. Se vaikuttaa koko ajan vaan enemmän just siltä, mitä mä toivon saavani australianpaimenkoirasta! Mieletön keskittyminen, ihan mahdottoman hyvä oppimiskyky, vire nousee nollasta sataan sekunissa, mutta laskee yhtä nopeesti, se on vaan niin mieletön. Mutta kaikenlaista on tässä tapahtunut ja kuvia on toki tästä kaikesta, kiitos Samin!

Pääsiäisenä käytiin Bellan kanssa kokeilemassa BH-koe. Noh, eihän se läpi mennyt, mutta olin erittäin tyytyväinen Bellan käytökseen. Bella pysyi kehässä, ei ärissyt/pörissyt kenellekkään ja pysyi tavallaan kontaktissa. Eihän se niin hyvässä kontaktissa pysynyt, että tuomarille se olisi riittänyt, mutta ottaen huomioon mistä ollaan lähdetty liikkeelle, oli tää suoritus erittäin hyvä ja vielä parkkihallissa ekaa kertaa. Päätin kuitenkin, että Bella saa jäädä nyt "eläkkeelle" ja treenailla muiden mukana, ilman kisatavotteita.

Nellistä tulikin vähän huonompia uutisia torstaina 16.4. Aamuyöstä heräsin siihen, että Nelli huutaa kivusta. Otin sen töihin mukaan ja siellä tutkittiin ja löydettiin kipukohta alaselästä. Diagnoosi hermojuurikanavan ahtauma molemmin puolin. Leikkaushoito olisi paras, mutta myös hankala hoito. Näitä leikkauksia on Suomessa tehty vain muutama, eli erittäin harvinaisesti leikkauksesta kyse. Leikkausaika on varattuna tiistaille 12.5, toivotaan nopeaa ja kivutonta toipumista. Jokatapauksessa 4-6 viikkoa täyslepoa. Nyt Nelli on ollut hoidossa äidilläni pari viikkoa ja siellä pärjäilee hyvin, kotona ongelman tekee Milo, joka haluaisi vaan leikkiä Nellin kanssa. Onneksi nyt kuitenkin selvisi syy ja Nelli tietenkin saa parhaan mahdollisen hoidon. Toivotaan parasta!

Milo kasvaa niin vauhdilla. Nyt jo painoa 15,6kg, pelottaa oikein kuinka iso siitä tuleekaan. Milon kanssa ollaan tietysti tehty vaikka ja mitä! Käytiin 27.4 uimassa Hyvinkään Onnenkoirassa, veljen Tankin ja siskon Stellan kanssa. Kaikki osasi uida hienosti ja selkeästi nautti siitä. Kunnon vesipetoja siis kaikki!

 Ja lopuksi tietysti piti vähän päästä painimaan!

Sami aloitti Milon kanssa pentuagilityn viikko sitten sunnuntaina, eli nyt on siis joka sunnuntaia agilitytreenit. Me aloitettiin myös pentutoko, siellä käydään kerran viikossa, omien työvuorojen mukaan. Ainakin toistaiseksi näyttäisi jätkässä riittävän virtaa ja mielenkiinto molempiin lajeihin, myös kotitreeneihin. Tässä pari kuvaa agilitytreeneistä, joissa kerrankin kuvaajana minä!

Ekat pentu agilitytreenit 26.4.2015

Toiset pentu agilitytreenit 3.5.2015

Kevättä rinnassa!

Oli niin ihana viikonloppu! Ilma on ollut niin mahtava, että ollaan ihan urakalla ulkoitu koirien kanssa, kun kerrankin oli molemmilla vapaa viikonloppu!

Lauantaina käytiin Samin vanhemmilla ajamassa Bellalle kesäturkki ja Milo pääsi mukaan leikkimään ja peuhaamaan. Bella on ihan mieletön, kun sitä trimmataan. Seisoo/istuu koko ajan paikallaan nätisti ja käskystä heittäytyy kyljelleen, että pääsee mahankin trimmaamaan. Viime kesänä trimmattiin se ensimmäisen kerran ja ekasta kerrasta lähtien on ollut ihan yhtä helppoa. Se vaan on niin helppo ja luottaa satakymmenen prosenttisesti aina. :) Milo joutukin sitten hetkeksi kiinni, koska Bellan leikatut karvat maassa kiinnosti vähän liikaakin. Oltiin reilu tunti oltu pihalla ja Milo oli saanut peuhata koko ajan, kun mentiin sisälle syömään. Koirat ei siellä voi tulla sisälle, joten ne joutui jäädä pihalle hihnaan kiinni. Bella osaa hienosti olla hiljaa, mihin tahansa sen jättääkään. Milolle tää oli eka kerta ikinä, kun jää johonkin kiinni yksin. Olihan sillä toki Bella siinä turvana vieressä, mutta kuitenkin ilman ihmisiä. Ikkunasta pystyin onneksi koko ajan seurata mitä ne touhuaa. Milo 11,5 viikkoa vanha hoiti tämänkin tilanteen kuin vanha tekijä. Hetken pyöriskeli ja sitten alkoikin nukkumaan ja nukkui tyytyväisenä auringonpaisteessa. Pari kertaa vielä kävi ihmisiä siinä sitä moikkaamassa, mutta senkin jälkeen jäi tyytyväisenä nukkumaan. Reilun tunnin ajan ne oli pihalla yksinään, eikä pihahdustakaa kuulunut. On se kyllä ihan mieletön pentu!

Sunnuntaina alotettiin aamu reilu tunnin lenkillä metsässä, missä Milo sai juosta vapaana koko matkan. Hienosti tuli treenailtua ohituksia ja vapaana oloa. Parin tunnin unien jälkeen se olikin taas ihan täynnä virtaa ja lähdettiin vielä kaverin snautserin kanssa painimaan pellolle. Siellä vielä 1h20min painimista ja taas parin tunnin unien jälkeen oli jätkä täynnä virtaa. Ei kyllä helposti tosta energiat lopu.

Tänään ennen iltavuoroa käytiin ihan kahestaan tossa lähi puisto aukeella heittelemässä palloa ja vähän treenailemassa. Milo osaa jo noin 1,5 metrin matkan odottaa istuen, makuulla ja seisten. Myös sivulla olo sujuu koko ajan paremmin ja noin 3 metrin seuruukin onnistuu hienosti. Luoksetulo on melko hyvä ollut koko ajan. Siitä tulee kyllä ihan mieletön, nyt jo keskittymiskyky on todella hyvä.

Mä oon vaan niin rakastunut, ah ihana paimen!

Elämää kolmen koiran kanssa

Nyt Milo on ollut meillä reilu 3 viikkoa. Rutiinit alkaa jo muodostua ja tottakai, Milon kanssa mennään ja tehdään paljon.  Ollaan jo nyt käyty tutustumassa lentokentällä, agilitykisoissa, tokotreeneissä, mustissa & mirrissä, eläinlääkärin aulassa ja tottakai kavereilla ja perheen luona. Milo on ollut myös mulla mukana töissä jo kaksi kertaa. Eka kerta ei sujunut ihan niin hyvin, mutta siinä vaiheessa Milo olikin ollut meillä vain pari päivää. Nyt nappasin pikkumiehen mukaan töihin perjantaina. Milo jäi nätisti häkkiin syömään rustoluuta ja oli koko päivän (7h) lähestulkoon hiljaa häkissä. Käytin noin 5 kertaa Miloa pihalla, joten häkkiin ei tullut yhtään vahinkoa.
Jätkä otti melko rennosti töissä, ei tarvinut turhia stressailla. :)

Milo ottaa töissä rennosti. :)

Keskiviikkona käytiin koko lauman kanssa koirapuistossa. Tietysti niin, ettei siellä ollut muita. Koirapuistot vaan on niitä ainoita paikkoja missä myös Bella voi olla irti, joten sen takia joudutaan jo nyt käydä koirapuistoissa, että koko lauma pääsee yhtäaikaa irti ja leikkimään. Sami otti kameran mukaan ja tottakai sieltä tuli paljon kuvia! Me yritetään aina käydä yhdessä lenkillä, kun ollaan samaan aikaan vapaalla. Se on vaan niin paljon helpompaa, kun voi ottaa kaikki kolme koiraa ja koiratkin nauttii. Meillä vaan on molemmilla vuorotyö, joten näitä päiviä tulee viikossa vain 2-3, kun päästään samaan aikaan viemään koiria.

Viime viikon torstaina käytiin ensin kaverin luona, missä Milo pääsi leikkimään Sera-tytön kanssa, joka on 14 viikkoa vanha labradorinnoutaja pentu. Niillä on niin hauskaa keskenään ja saatiin taas ihan mahtavia kuvia, kiitos Samin!

Torstai-iltana Milo pääsi vielä mukaan tokotreeneihin. Lähinnä otan sen sinne vähän tutustumaan treeneihin ja muiden koirien läsnäoloon. Sivulle tuloa ja seuraamista ollaan jo alettu treenaamaan, kuten myös odottamista istuen ja makuulla. Milolla on uskomattoman hyvä keskittymiskyky jo nyt ja se oppii myös todella nopeasti, joten kaikkea uutta on kiva ja helppo opettaa. Kuitenkin treeneissä se pääasiassa on nukkumassa autossa, mutta pääsee ennen treenenejä vähän ihmettelemään ja lopuksi vielä noin 10 minuuttia "treenataan", eli leikitään ja harjotellaan jo tuttuja liikkeitä.
Tokotreeneissä oli hauska myös huomata miten pennun tulo on vaikuttanut Nelliin. Mehän ollaan siis yhdet kokeet käyty, I-tuloksella, mutta katsekontakti on aina ollut se heikoin kohta Nellillä. Nyt katsekontakti on huomattavasti parempi. Selkeästi Nelli hakee kontaktia itse, kuuntelee pienempiä käskyjä ja haluaa jotenkin tehdä enemmän ja paremmin. Vire oli koko treenin tosi hyvä ja Nelli teki ihan mieletöntä seuruuta. Selkeesti siis pennun tulo on vaikuttanut Nellin ja mun suhteeseen. Tietysti tokotreenit on se yksi hetki, jolloin Nelli saa mun täyden huomion, joten tavallaan palkkaantuu jo mun huomiosta eri tavalla kuin aikasemmin. Nyt kun vaan saataisiin paikka kokeisiin, että päästäisiin metsästämään lisää niitä I-tuloksia. :)

Lauantaina Milo menikin äidilleni yökylään, sillä mulla oli työnpuolesta juhlat, joihin myös Sami oli tulossa. Milolla oli mennyt yö tosi hyvin, mutta se nyt olikin ihan odotettavissa, se vaan on niin rohkea ja reipas!

Tänään kun sitten hain pikkumiehen kotiin, niin voi sitä riemun määrää! Kotona tytöt olisi halunnut pistää kunnon painimatsit pystyyn, joten lähdettiinkin metsään riekkumaan Nellin ja Milon kanssa. Nyt pikkuhiljaa ollaan alettu treenaamaan hihnassa kävelyä Nellin kanssa. Milo tosiaan haluaa syödä ja repiä Nellin hihnaa/pantaa jatkuvasti, joten laitoinkin tänään Nellille valjaat. Noh, tokihan Milo silti hihnaa yritti repiä, mutta helpompi oli puuttua asiaan, kun Nellillä on valjaat. Metsässä Nelli sai monta hepulia ja Milo tietysti yritti pysyä perässä. Tultiin vielä pidempää reittiä takasin, jotta tuli kunnolla hihnassakin oloa. Koko lenkki sujui tosi hyvin ja suihkun jälkeen molemmat alkoivatkin nukkua samantien.

Tämän jälkeen lähdettiin tietysti Bellan kanssa ihan kahdestaan lenkille. Nyt päätinkin kokeilla ensimmäistä kertaa ikinä Bellalla flexiä. Laitoin Bellalla valjaat ja Nellin vanhan flexin ja eikun lenkille. Yleisesti ottaen siis en pidä flexeistä yhtään, idea on ihan hyvä, mutta niin paljon sitä käytetään väärin, että koko kapistus on menettänyt täysin maineensa mun silmissä. Kuitenkin Bellan kanssa se toimii erittäin hyvin. Bellaa kun ei voi pitää missään vapaana, paitsi aidatulla alueella (koirapuistot) ja kesäisin mökillä, joten flexi antaa sille pikkuisen enemmän liikkuma tilaa ja ehkä sitä "vapauden tunnetta". Muutenkin Bella toimii niin hyvin aina kun ollaan kahdestaan lenkillä ja flexi mahdollisti sen, että pääsin kunnolla treenaamaan kontaktin ottamista, luoksetuloa ja pysäytystä. Bella ei vetänyt yhtään, tai muutenkaan riuhtonut, kuunteli todella hyvin ja selkeästi nautti itsekkin lenkistä enemmän. Lenkillä tuli myös muutama koiranohitus, eikä Bella reagoinut lähes ollenkaan. Kaikin puolin erittäin onnistunut lenkki!

Ongelmakoira vai väärin ymmärretty?

Ajattelin kertoa hieman Bellan taustoista tarkemmin. Tosiaan Bella on syntynyt syksyllä 2009 ja meidän ensikohtaaminen oli elokuussa 2012. Olin juuri muuttanut isoon rivitalo kaksioon, jossa oli iso, aidattu piha. Toisesta koirasta olin haaveillut jo vuosia, mutta opiskeluiden takia oli ihan mahdotonta toista ottaa ennenkuin sain vakituisen työpaikan ja pääsin muuttamaan omaan asuntoon. Olin asunut solussa, asuntolassa, joten kaksi koiraa olisi ollut täysin mahdottomuus. Mietin pitkään Nellille kaveria, sillä työpäivät matkoineen olivat pitkiä, mutta tämän vuoksi pentu ei olisi tullut kysymykseenkään, kun asuin yksin. Olin aina ajatellut, etten voisi tai edes haluaisi toista narttua, sillä Nelli oli aina ollut hieman dominoiva muita narttuja kohtaan. Kunnes eräänä päivänä ystäväni soitti ja kertoi Bellasta. Pakkohan sitä oli mennä katsomaan..

Ensitapaaminen Bellan kanssa ei niinkään sulattanut sydäntä. Bella tuli haukkuen omakotitalon ovelle vastaan ja juoksi karkuun samantien kun päästiin ovesta sisällä. Istuttiin siinä rauhassa kahville ja jonkin ajan kuluttua Bellakin alkoi rauhoittua ja uskaltaltautui tulla moikkaamaan. Tai no lähinnä haistelemaan, mutta äkkiä välit lämpeni ja pääsin rapsuttamaankin. Ennenkuin lähdimme olin jo päässyt rapsuttamaan Bellaa jokapuolelta ja se jo kellahti lattialle selälleen, hyvin rentona. Jäin siis miettimään, josko Bella olisikin sopiva perheenlisäys meille. Toki kaikki oli vielä kiinni Nellin suhtautumisesta.

Noin viikon päästä mentiin Nellin kanssa katsomaan Bellaa. Se oli jotain ihan uskomatonta, päästettiin molemmat heti irti ja jotenkin tytöiltä jäi kokonaan tuo normaali haistelu tekemättä. Molemmat vaan säntäsi juoksemaan ja niinpä ne koko pari tuntia juoksenteli, leikki ja kirmaili pellolla yhdessä. Käytiin vielä pari kertaa Bellaa moikkaamassa ja kun kaikki kerrat sujuivat yhtä hyvin, sovittiin että Bella muuttaa meille. Jos jostain syystä asiat ei alkaisi sujumaan, niin etsisin itse Bellalla uuden kodin tai olisi mietitty mitä tehdään. Tämä perhe ei kuitenkaan Bellaa olisi voinut pitää Bellan arkuuden ja arvaamattomuuden takia, joten ilman minua oli lopetus melko todennäköinen vaihtoehto.

14.9.2012 perjantai-iltana lähdettiin siis Bellaa hakemaan kotiin. Bella ei ollut ollut autossa 2,5 vuoteen, joten jo neidin saaminen meille olisi oma haasteensa. Avasin farmarin kontin, käskin Nellin pysyä kontissa ja nostin Bellan konttiin. Noh, täysi paniikkihan siitä iski ja Bella (28kg) hyppäsi samantien pois. Tämä pääsi tapahtumaan pari kertaa uudestaan, joten totesin ettei tämä metodi tulisi toimimaan, koira painoi sen verran paljon, että pistessään täysillä hanttiin, ei minulla ollut toivoakaan saada sitä pidettyä kontissa. Bella oli peloissaan ja epävarma, joka ei todella auttanut tilannetta. Tämän jälkeen kokeilinkin toista tapaa: nostin Bellan etujalat konttiin, niin että koira oli jalkojeni välissä, takajalat maassa. Siinä seisoskeltiin 10-15 minuuttia, koko ajan rapsutellen ja rauhallisesti puhuen. Nelli hienosti näytti mallia ja istui rauhallisesti kontissa. Noin vartin kuluttua nostin takajalat myös konttiin, mutta istuin kontin reunalla ja taas juttelin ja rapsuttelin uudet 10 minuuttia. Tämän jälkeen salakavalasti, koko ajan kädellä rapsutellen sain kontin oven kiinni ja wolaa! Tunnin taistelun jälkeen Bella oli auton kontissa ja olimme lähdössä meille, Bellan uuteen kotiin.

Ensimmäiset päivät meni yllättävän hyvin, Bella asettui hyvin taloksi, koirat tuli loistavasti keskenään toimeen ja kaikki toimenpiteet, jotka olivat olleet erittäin hankalia, kuten kynsienleikkuu, sujui nyt ongelmitta. Ulkona sitten olikin asia erikseen. Pelkkä hihnassa olo oli ahdistavaa ja Bella saikin usein "vetopaniikin" jossa yritti repiä itsensä läpi pannasta/valjaista.

Kolmannella kerralla, kun mentiin autoon, Bella hyppäs konttiin itse. Noin kaksi kuukautta kesti matkapahoinvointi, mutta sen jälkeen ei mitään ongelmaa. Ja pakko sanoa, Bellan on uskomattoman tottelevainen autoilun suhteen. Nykyään hyppää konttiin ensimmäisenä, eikä ikinä sieltä tule pois ilman lupaa. Voin lähteä mihin vaan, kontti auki, eikä varmasti neiti hyppää omin luvin pois sieltä. Tälläinen käytös johtuu varmasti siitä, että alkuun se oli kamalin ja pelottavin paikka, mutta pitkän totuttelun ja treenaamisen jälkeen siitä saatiin hyvä, turvallinen paikka mihin on aina kiva mennä. Niin ne vanhat koirat oppii uutta, ja paljon. ;)

Noin 3 kuukauden jälkeen Bella oli melkein normaali koira, hihnassa mentiin nätisti, ihmisiä ei pelännyt enään yhtään niin paljon, kiitos isoveljieni ja miespuolisten kavereiden, jotka auttoivat Bellaa voittamaan pelkonsa miehiä kohtaan. Alusta asti Bellalla luotti minuun niin hyvin, että nopeasti tottui kaikkeen uuteen ja elämä alkoi sujumaan. Kuitenkin varmasti isoimmassa roolissa oli Nelli, aina iloinen, ystävällinen ja mitään pelkäämätön, josta Bella sai hirvittävän paljon tukea ja turvaa.

Tammikuussa 2013 muutimme Vantaalle kerrostaloon ja tämä oli toki Bellalla melkoinen shokki. Rapun äänet, naapurit, ja kaupunkielämä oli kaikki ihan uutta Bellalla. Alku vaikeuksien jälkeen kuitenkin päästiin hyvälle mallille ja nykyään Bella on ihan yhteiskuntakelpoinen koira. :)

Oikeastaan nykyisin Bellan ongelmat rajoittuu täysin ulos. Remmirähjäys on pahin ongelma, jonka kanssa on tehty paljon töitä. Ollaan siinäkin päästy nyt hyvin eteenpäin, eikä oikeastaan muita ongelmia ole. Harmillisesti Bellalla on niin vahva riistavietti, ettei sitä pysty täysin irti pitämään missään, ainoastaan mökillä kesäisin ja toki treeneissä, jossa on koko ajan kontaktissa. :) Kaikki ihmiset on ihania, jos itse olen tilanteessa mukana ja kerron, että kaikki hyvin. Eli meille saa tulla kuka vain ventovieras ja Bella on heti kaveri, voidaan myös mennä käymään missä tahansa ja Bella on kaikkien kaveri, MUTTA jos ulkona tulee joku täysin ventovieras, joka on myös minulle vieras, nostaa Bella herkästi metelin ja selkeästi vaistoo, jos tilanne on minulle jotenkin outo, vieras. Tämä ei sinäänsä elämää häiritse, sillä omat ihmiset on Bellalle maailman parhaita. Aina kun mennään "mummolaankin" Bella alkaa ulvomaan, kun näkee tuttuja ihmisiä pitkästä aikaa. :)

Tämän koiran kohdalla onnellinen loppu, mutta silti aikuisen kodinvaihtajan ottamista en suosittele kenellekkään ensimmäiseksi koiraksi. Se antaa paljon, on ihana nähdä kuinka koiran käytös muuttuu ja se oppii luottamaan ihmiseen, mutta töitä joutuu tehdä triplasti enemmän kuin pennusta asti kasvaneen koiran kanssa. Ikinä ei voi tietää mitä jossakin tilanteessa on joskus tapahtunut, jonka takia nyt koira reagoi mitä ihmeellisimmillä tavoilla erilaisiin asioihin.

Bella onneksi saa nauttia loppuelämästään meillä, vähän treenaillen ja toivottavasti kisaten, mutta pääasiassa rapsuteltavana, lenkkikaverina ja tottakai sohvalla maaten, mitä tyttö rakastaakin eniten!

Pieni esittely taitaa olla paikallaan

Moikka,

blogin päivittelyä silloin tällöin elämästä koiran kanssa. Olen klinikkaeläinhoitajana eläinsairaalassa ja koirat lähellä sydäntä ja isossa roolissa elämässä.

Esittelyt nelijalkaisista:

Valpisa's Marissa aka Nelli 

on Labradorinnoutaja, musta steriloitu narttu. Nelli on lauman vanhin ja täyttää huhtikuussa jo seitsemän vuotta. Ikää katsomatta Nelli on hyvin pentumainen ja leikkisä neiti.  Nellin kanssa harrastan TOKOA, HAKUA, sekä JÄLKEÄ. BH-koe käytiin hyväksytysti syksyllä 2014. TOKO kisaura avattiin 7.2.15 ALOKAS-luokassa, I-tuloksella pistein 171,5. Olin erittäin tyytyväinen tähän kisauran aukeamiseen. Nellin kanssa on kokeiltu kaikenlaisia lajeja, mutta nämä kolme jäivät ehdottomasti mieluisimmiksi. Nelli on ensimmäinen koirani ja sain hänet rippilahjaksi. Meillä ei koskaan ole ollut koiria, mutta kolmen vuoden sinnikkään vinkumisen ja vonkumisen jälkeen sain kuin sainkin sen ensimmäisen oman koirani. Nellin kanssa on tehty kaikki maailman virheet ja epäonnistumiset, mutta onneksi neiti antaa paljon anteeksi ja sitä kautta koko elämä onkin lähtenyt pyörimään koirien ympärillä.

Bella

on sekaroituinen, steriloitu narttu. Bella on noin 5,5-vuotias ja muutti minulle syksyllä 2012 kodinvaihtajana. Bellan menneisyys on melko vaihtelevaa. Ensin puoli vuotiaaksi tyttö eli Venäjän kaduilla ja mistä tyttö muutti Suomeen tarhalle. Sieltä eräs perhe on Bellan hakenut kotiin ja heillä Bella asusteli kolme vuotiaaksi asti. Kuitenkaan ongelmilta ei vältytty, kuten arvata saattaa. Minulle Bella muutti melko yllättäen, tuttavan kautta, ongelmakoirana. Isoimpia ongelmia oli sosiaalistamattomuus, eli pelkäsi ihmisiä, etenkin miehiä PALJON. Ei ollut tottunut autoiluun, liikenteeseen, hihnaan, muihin koiriin, pyöräilijöihin siis käytännössä mihinkään, mitä ei heillä metsän keskellä sattunut näkemään. Bellan kanssa on tultu pitkä tie, mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa. Bellan harrastuksiin kuuluu myös TOKO, HAKU ja JÄLKI.

Belainin Full of Speed aka Milo

on australianpaimenkoira, blue merle uros. Milo on uusin tulokkaamme, tällä hetkellä 8,5 viikkoa vanha hurmaava pentu. Milo syntyi 24.12.2014 ihanaksi joululahjaksi. Milo on todella rohkea, utelias, ystävällinen ja tomera pentu. Hampailla kokeillaan ensin kaikkea ja sen jälkeen saattaa ehkä saada muutaman pusunkin. Siis erittäin hurmaava tapaus, josta tarkoituksena tulla agilitykoira Samille ja minulle se kisatykki TOKO:on ja ehkä pelastuspuolelle.






Blogi tulee käsittelemään lähinnä koirien elämää, treenejä, kisoja sekä muuten vaan vapaa-aikaa koirien kanssa. Niin ja kuvia, niitä on tulossa myös ja paljon!

-Kia