blogin päivittelyä silloin tällöin elämästä koiran kanssa. Olen klinikkaeläinhoitajana eläinsairaalassa ja koirat lähellä sydäntä ja isossa roolissa elämässä.
Esittelyt nelijalkaisista:
Valpisa's Marissa aka Nelli
on Labradorinnoutaja, musta steriloitu narttu. Nelli on lauman vanhin ja täyttää huhtikuussa jo seitsemän vuotta. Ikää katsomatta Nelli on hyvin pentumainen ja leikkisä neiti. Nellin kanssa harrastan TOKOA, HAKUA, sekä JÄLKEÄ. BH-koe käytiin hyväksytysti syksyllä 2014. TOKO kisaura avattiin 7.2.15 ALOKAS-luokassa, I-tuloksella pistein 171,5. Olin erittäin tyytyväinen tähän kisauran aukeamiseen. Nellin kanssa on kokeiltu kaikenlaisia lajeja, mutta nämä kolme jäivät ehdottomasti mieluisimmiksi. Nelli on ensimmäinen koirani ja sain hänet rippilahjaksi. Meillä ei koskaan ole ollut koiria, mutta kolmen vuoden sinnikkään vinkumisen ja vonkumisen jälkeen sain kuin sainkin sen ensimmäisen oman koirani. Nellin kanssa on tehty kaikki maailman virheet ja epäonnistumiset, mutta onneksi neiti antaa paljon anteeksi ja sitä kautta koko elämä onkin lähtenyt pyörimään koirien ympärillä.
Bella
on sekaroituinen, steriloitu narttu. Bella on noin 5,5-vuotias ja muutti minulle syksyllä 2012 kodinvaihtajana. Bellan menneisyys on melko vaihtelevaa. Ensin puoli vuotiaaksi tyttö eli Venäjän kaduilla ja mistä tyttö muutti Suomeen tarhalle. Sieltä eräs perhe on Bellan hakenut kotiin ja heillä Bella asusteli kolme vuotiaaksi asti. Kuitenkaan ongelmilta ei vältytty, kuten arvata saattaa. Minulle Bella muutti melko yllättäen, tuttavan kautta, ongelmakoirana. Isoimpia ongelmia oli sosiaalistamattomuus, eli pelkäsi ihmisiä, etenkin miehiä PALJON. Ei ollut tottunut autoiluun, liikenteeseen, hihnaan, muihin koiriin, pyöräilijöihin siis käytännössä mihinkään, mitä ei heillä metsän keskellä sattunut näkemään. Bellan kanssa on tultu pitkä tie, mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa. Bellan harrastuksiin kuuluu myös TOKO, HAKU ja JÄLKI.
Belainin Full of Speed aka Milo
on australianpaimenkoira, blue merle uros. Milo on uusin tulokkaamme, tällä hetkellä 8,5 viikkoa vanha hurmaava pentu. Milo syntyi 24.12.2014 ihanaksi joululahjaksi. Milo on todella rohkea, utelias, ystävällinen ja tomera pentu. Hampailla kokeillaan ensin kaikkea ja sen jälkeen saattaa ehkä saada muutaman pusunkin. Siis erittäin hurmaava tapaus, josta tarkoituksena tulla agilitykoira Samille ja minulle se kisatykki TOKO:on ja ehkä pelastuspuolelle.
Blogi tulee käsittelemään lähinnä koirien elämää, treenejä, kisoja sekä muuten vaan vapaa-aikaa koirien kanssa. Niin ja kuvia, niitä on tulossa myös ja paljon!
-Kia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti