Olen tässä viime aikona miettinyt paljon sitä, miten elämä vie mukanaan ja asioita tapahtuu vähän vahingossakin. Ihan jo nuoresta asti olen ollut todella eläinrakas ja halunnut aina omia eläimiä. Kuitenkin vasta 15-vuotiaana sain sen ensimmäisen oman koirani ja sen myötä varmasti koko eläinala on avautunut eri tavalla. Nelli on ehdottomasti se ensimmäinen ja omalla tavallaan tärkein, vaikka kaikki koirat tärkeitä ja rakkaita on omilla tavoillaan. Nellin myötä kuitenkin oma elämä on saanut niin ison käännöksen kohti eläimiä, että kiitän tuhannesti äitiäni, siitä että hän pitkän kinumisen jälkeen suostui koiraan ja luotti, että nuorena jo otan vastuun ja hoidan sen. Nelli on tälläkin hetkellä viettämässä viikonloppua "mummolassa", joten äiti taitaa olla ihan yhtä tyytyväinen, että Nelli meille muutti 9,5 vuotta sitten. :) Silloin 15-vuotiaana, ollessani TET-jaksolla klinikalla, totesin että tätä mä haluan tehdä isona. Niinpä tosiaan hain ammattikouluun opiskelemaan eläintenhoitajaksi Hyvinkäälle. Koulussa jo varoiteltiin, että klinikkaeläinhoitajaksi opiskelu on hankalaa ja paikkoja vähän. Mulla oli kuitenkin koko ajan haaveena päästä klinikalle töihin, joten yhden työharjoittelun halusin ehdottomasti klinikalla suorittaa. Ja onneksi suoritin, tykästyin työhön heti ja opin älyttömästi niinkin lyhyessä ajassa. Pääsinkin jo seuraavaksi kesäksi töihin kissaklinikalle ja sitä kautta sain syksyllä vakituisen paikan Espoosta eräältä klinikalta. Siellä aloitin oppisopimuksen 2013 tammikuussa. Saman vuoden syksynä vaihdoin eläinsairaalaan töihin ja siellä työskentelen edelleen. 2014 syksyllä valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi ja pidin työstä paljon. Kuitenkin kun Milo tuli meille keväällä 2015 ja aloin käydä enemmän ja enemmän eri koulutuksissa ja eri kouluttajilla, alkoi kiinnostus herätä eri tavalla lajikouluttamiseen. Kun Bella muutti meiltä 2016 tammikuussa uuteen kotiin, totesin Samille, että tämä tuntui aika hyvältä. Auttaa väärin ymmärrettyä kodinvaihtaja koiraa sopeutumaan eri tilanteisiin ja elämään stressittömämpää elämää. Sillon sanoin, että tekisin tätä mielelläni jatkossakin. Toki en ajatuksena halua pitää kotona kolmea vuotta kodinvaihtajaa, eikä se Bellankaan kohdalla ollut alunperin tarkoituksena. Viime keväänä alkoi tämä tunne vahvistua ja tuntui siltä, että nyt tai ei koskaan. Ikinä ei ole helppoa hypätä takaisin opiskelijaksi ja horjauttaa taloudellista tilannetta, mutta se on vain tehtävä, jos haluaa päästä eteenpäin!
Toinen iloinen uutinen, meille tulee pentu kuukauden päästä! Odotan innolla ja kauhulla tätä, tuntuu että aloitetaan taas kaikki alusta. Nyt on vihdoin sellainen helppo tilanne ja mukava arki Milon ja Nellin kanssa, mutta toisaalta tätä pentua on nyt vuoden verran suunniteltu ja odoteltu, joten ehdottomasti enemmän olen iloinen ja innoisani, että vihdoin se tapahtuu! Ollaan tosiaan tultu siihen tulokseen, että yksi harrastus- ja kisakoira ei vaan riitä meille molemmille Samin kanssa. Viime talvena etenkin oli paljon tilanteita, että jouduin jättää jonkun koulutuksen tai kilpailut välistä, sillä Samilla oli samaan aikaan agilitytreenit. Välillä myös tuntui, että kuudet treenit plus mahdolliset kisat alkoi olla aika paljon yhdelle pienelle paimenelle. Niinpä pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen päädyttiin ottamaan australian kelpie. Meille siis muuttaa 22.10 pieni kelpie tyttö. Tarkoituksena, että pennusta tulee Samille agilitykoira ja Milo jää mun treeni- ja kisakoiraksi. Nelli saa pitää sohvaperunan virkaa ;) Pennusta tulee toki, niinkuin Milostakin, yhteinen koira arkielämässä ja toki minäkin sen kanssa treenailen tokon ja rallytokon alkeita, mutta kilpalla mun ei ole tarkoitus sen kanssa.
Niinpä varoituksena, kohta tulee pentukuvia ja höpinää enemmänkin! :D
