Pääsiäisenä käytiin Bellan kanssa kokeilemassa BH-koe. Noh, eihän se läpi mennyt, mutta olin erittäin tyytyväinen Bellan käytökseen. Bella pysyi kehässä, ei ärissyt/pörissyt kenellekkään ja pysyi tavallaan kontaktissa. Eihän se niin hyvässä kontaktissa pysynyt, että tuomarille se olisi riittänyt, mutta ottaen huomioon mistä ollaan lähdetty liikkeelle, oli tää suoritus erittäin hyvä ja vielä parkkihallissa ekaa kertaa. Päätin kuitenkin, että Bella saa jäädä nyt "eläkkeelle" ja treenailla muiden mukana, ilman kisatavotteita.
Nellistä tulikin vähän huonompia uutisia torstaina 16.4. Aamuyöstä heräsin siihen, että Nelli huutaa kivusta. Otin sen töihin mukaan ja siellä tutkittiin ja löydettiin kipukohta alaselästä. Diagnoosi hermojuurikanavan ahtauma molemmin puolin. Leikkaushoito olisi paras, mutta myös hankala hoito. Näitä leikkauksia on Suomessa tehty vain muutama, eli erittäin harvinaisesti leikkauksesta kyse. Leikkausaika on varattuna tiistaille 12.5, toivotaan nopeaa ja kivutonta toipumista. Jokatapauksessa 4-6 viikkoa täyslepoa. Nyt Nelli on ollut hoidossa äidilläni pari viikkoa ja siellä pärjäilee hyvin, kotona ongelman tekee Milo, joka haluaisi vaan leikkiä Nellin kanssa. Onneksi nyt kuitenkin selvisi syy ja Nelli tietenkin saa parhaan mahdollisen hoidon. Toivotaan parasta!
Milo kasvaa niin vauhdilla. Nyt jo painoa 15,6kg, pelottaa oikein kuinka iso siitä tuleekaan. Milon kanssa ollaan tietysti tehty vaikka ja mitä! Käytiin 27.4 uimassa Hyvinkään Onnenkoirassa, veljen Tankin ja siskon Stellan kanssa. Kaikki osasi uida hienosti ja selkeästi nautti siitä. Kunnon vesipetoja siis kaikki!
Sami aloitti Milon kanssa pentuagilityn viikko sitten sunnuntaina, eli nyt on siis joka sunnuntaia agilitytreenit. Me aloitettiin myös pentutoko, siellä käydään kerran viikossa, omien työvuorojen mukaan. Ainakin toistaiseksi näyttäisi jätkässä riittävän virtaa ja mielenkiinto molempiin lajeihin, myös kotitreeneihin. Tässä pari kuvaa agilitytreeneistä, joissa kerrankin kuvaajana minä!
Ekat pentu agilitytreenit 26.4.2015
Toiset pentu agilitytreenit 3.5.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti