Hiekkaa, kuraa, karvoja, tokoa, agilitya ja lenkkejä. Siitä on tämä syksy tehty!

Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi on tänne tullut päiviteltyä kuulumisia. Jotenkin aika vaan menee hurjaa vauhtia eteenpäin, eikä tämä aika vuodesta ole kovin inspiroivaa. Ainakin itsellä iskee totaali masennus tästä kurasta ja sateesta ja hiekasta ja pimeästä. Milo kun on ensimmäinen pitkäkarvainen koira tässä taloudessa, tuli ehkä hieman shokkina tämä kuinka kuraista ja märkää elämä voikaan olla! Lopulta monen viikon pesemisten jälkeen meni lopullisesti hermot ja ostettiin Milolle Rukan protect haalari. Se on ehdoton pelastus näihin keleihin! Helppo pukea, koira pystyy liikkumaan normaalisti ja haalari pysyy paikoillaan hyvin. Lenkin jälkeinen peseminen on älyttömästi helpompaa, eikä kämppä ole täynnä hiekkaa! Todellinen pelastus tähän kolmen koiran laumaan.

Mutta kerrotaanpa vähän mitä meille kuuluu. Ensin niitä hyviä asioita. Milon kanssa sujui hyvin nuorten koirien tokokurssi, joka oli elokuussa. Saatiin paljon hyvää häiriötä ja hyviä vinkkejä treeneihin. Sen jälkeen oikeastaan olenkin treenaillut yksin, välillä treenattu yhden kaverin kanssa, joka on meitä opastanut koko kesän.

Bella muutti syyskuussa osittain äitini luokse asumaan. Noin puolet ajasta on Bella ollut meillä ja puolet äidilläni, yleensä viikosta kahteen viikkoon kerrallaan. Tämä on ollut todella hyvä päätös, kaikkien puolesta. Bellan hihnakäyttäytyminen on edistynyt hurjasti! Remmirähjäys on oikeastaan jo täysin poissa. Jos Bella reagoi ohitettavaan koiraan, ei se enään hauku/murise/sekoa, ainoastaan saattaa hieman vetää koiraa kohti, mutta ei läheskään aina edes sitä. Katsotaan nyt alkuvuodesta miten jatketaan, muuttaako Bella takaisin kotiin vai ei. Alkuperäistä ongelmaa ei oikeastaan enään ole, eli siis kun ei pystytty yksin viedä kaikkia kolmea koiraa ulos, kun Milo sikaili ja riehui ja aiheutti selkeesti stressiä Bellassa. Nyt kun Milon rauhoittunut paljon ja saanut itsehillintää, ei enään ole ongelma viedä kaikkia yhtäaikaa ulos. Katsotaan mitä äiti on mieltä, haluaako pitää Bellan vai ei. :)

Vähän huonojakin uutisia. Nelliltä löysin syyskuussa rinnasta patin ja ohutneulanäytteen perusteella se oli mastsolukasvain. Nelliltä on siis maaliskuussa 2014 poistettu rintalastasta mastsolukasvain. Päätettiin nyt rinnan patti poistaa. Leikkausta valmistellessa huomattiin kaksi muutakin pattia, toinen oikean takajalan polven kohdalla ja toinen vasemman takajalan reiden takaosassa. Kaikki patit poistettiin ja siitä alkoikin pitkä toipuminen. Haavat itsessään paranivat melko hyvin. Kuitenkin viikon päästä leikkauksesta  vasemman takajalan haavasta lähti 2-3 tikkiä pois ja haavassa oli siis kunnon reikä ja onkalo. Jatkettiin antibioottia ja paikallishoitona puhdistus ja suihkutettava desifioiva aine. Haavan täydellisessä paranemisessa kului kuitenkin huimat 3 viikkoa! Eli Nelli joutui olla yhteensä kuukauden kauluri päässä ja hyvin kevyellä liikunnalla. Pahinta kuitenkin oli noin viikko leikkauksesta, kun Nellistä löytyi 6 uutta pattia, jotka kaikki ohutneulanäytteiden perusteella olivat mastsolukasvaimia. Näitä ei kuitenkaan ole järkeä lähteä poistamaan. Nellistä katsottiin perus veriarvot ja ultrattiin sisäelimet. Kaikki normaalia. Patologin lausunnossa patit olivat low grade mastsolukasvaimia. Nelli on voinut tähän asti täysin normaalisti. Pateille ei tehdä mitään, seuraillaan vain tilannetta. Toivottavasti Nelli elää vielä monta hyvää vuotta, mutta jos ei, on ainakin tiedossa mikä tilanne on ja annetaan Nellin elää täysillä jokapäivä, niin kauan kun on oireeton ja elämänlaatu hyvää.

Milo on ollut hyvin ailahteleva tän syksyn ajan. Välillä ihan unelma, mutta valitettavan usein ei. Milo on tempperamenttinen, herkkä reagoimaan ja reagoi ensimmäisenä kaikkeen haukkumalla. Treenitkin on sujunut hyvin vaihtelevasti.

Tokossa varsinkin on ollut hyvin vaihtelevaa menestystä. Miloa selkeästi alkoi treeneissä kiinnostamaan kaikki muu kuin itse treenaaminen. Kyllä se edelleen tekee mielellään, mutta tekemisen pitää olla kivaa ja vaihtelevaa. Milo ei kestä montaa toistoa samaa liikettä, eikä liian paljoa rauhallista, kontaktia vaativaa liikettä. Ohjaajana aloin jo olla melko epätoivoinen, kun ei muutenkaan tuota kokemusta ole tavoitteellisesta treenaamisesta. Onneksi on hyvä tukiverkosto, keneltä on pystynyt kysyä ja valittaa kurjuutta, kun on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. Pähkinänkuoressa ongelmat on olleet siis seuraaminen, eli seuraamisessa on edistänyt, tai löysäillyt, saattanut lähteä vain muualle, käännöksissä on jäljessä ja väljä, täyskäännös on väljä ja löysä. Pidemmän aikaa jo treenailinkin seuraamista pelkästään tarjoamisen kautta ja lyhyitä pätkiä, usein palkaten. Kapulan kanssa ollaan taisteltu koko pentuikä. Vihdoin noin 1,5 kuukautta sitten aloitin kunnolla kapulan pidon treenaamisen. Nyt ollaan päästy jo noin 5 sekunnin pitoon ja kestää jo kehumiset samalla, pudottamatta kapulaa. Noudossa palauttaa käteen, joskin palautus ei ole vielä läheskään valmis. Olimme tällä viikolla tokon yksityistunnilla ja siellä saimme todella hyviä vinkkejä moneen meidän ongelmista. Aloitettiin myös uutena liikkeenä tunnari! Tällä viikolla alkoi vihdoin pentu/nuorten koirien tokoryhmä, hallissa. Katsotaan mitä sieltä opimme, ainakin saadaan sitä paljon kaivattua häiriötä!

Sami on koko syksyn käynyt kerran viikossa agilitytreeneissä ja siinä onkin kehitystä tullut huimasta! Muutama kuva ja linkki viimeisemmästä treenistä alla.

https://www.youtube.com/watch?v=7T5843-vJwQ&feature=youtu.be