Ensitapaaminen Bellan kanssa ei niinkään sulattanut sydäntä. Bella tuli haukkuen omakotitalon ovelle vastaan ja juoksi karkuun samantien kun päästiin ovesta sisällä. Istuttiin siinä rauhassa kahville ja jonkin ajan kuluttua Bellakin alkoi rauhoittua ja uskaltaltautui tulla moikkaamaan. Tai no lähinnä haistelemaan, mutta äkkiä välit lämpeni ja pääsin rapsuttamaankin. Ennenkuin lähdimme olin jo päässyt rapsuttamaan Bellaa jokapuolelta ja se jo kellahti lattialle selälleen, hyvin rentona. Jäin siis miettimään, josko Bella olisikin sopiva perheenlisäys meille. Toki kaikki oli vielä kiinni Nellin suhtautumisesta.
Noin viikon päästä mentiin Nellin kanssa katsomaan Bellaa. Se oli jotain ihan uskomatonta, päästettiin molemmat heti irti ja jotenkin tytöiltä jäi kokonaan tuo normaali haistelu tekemättä. Molemmat vaan säntäsi juoksemaan ja niinpä ne koko pari tuntia juoksenteli, leikki ja kirmaili pellolla yhdessä. Käytiin vielä pari kertaa Bellaa moikkaamassa ja kun kaikki kerrat sujuivat yhtä hyvin, sovittiin että Bella muuttaa meille. Jos jostain syystä asiat ei alkaisi sujumaan, niin etsisin itse Bellalla uuden kodin tai olisi mietitty mitä tehdään. Tämä perhe ei kuitenkaan Bellaa olisi voinut pitää Bellan arkuuden ja arvaamattomuuden takia, joten ilman minua oli lopetus melko todennäköinen vaihtoehto.
14.9.2012 perjantai-iltana lähdettiin siis Bellaa hakemaan kotiin. Bella ei ollut ollut autossa 2,5 vuoteen, joten jo neidin saaminen meille olisi oma haasteensa. Avasin farmarin kontin, käskin Nellin pysyä kontissa ja nostin Bellan konttiin. Noh, täysi paniikkihan siitä iski ja Bella (28kg) hyppäsi samantien pois. Tämä pääsi tapahtumaan pari kertaa uudestaan, joten totesin ettei tämä metodi tulisi toimimaan, koira painoi sen verran paljon, että pistessään täysillä hanttiin, ei minulla ollut toivoakaan saada sitä pidettyä kontissa. Bella oli peloissaan ja epävarma, joka ei todella auttanut tilannetta. Tämän jälkeen kokeilinkin toista tapaa: nostin Bellan etujalat konttiin, niin että koira oli jalkojeni välissä, takajalat maassa. Siinä seisoskeltiin 10-15 minuuttia, koko ajan rapsutellen ja rauhallisesti puhuen. Nelli hienosti näytti mallia ja istui rauhallisesti kontissa. Noin vartin kuluttua nostin takajalat myös konttiin, mutta istuin kontin reunalla ja taas juttelin ja rapsuttelin uudet 10 minuuttia. Tämän jälkeen salakavalasti, koko ajan kädellä rapsutellen sain kontin oven kiinni ja wolaa! Tunnin taistelun jälkeen Bella oli auton kontissa ja olimme lähdössä meille, Bellan uuteen kotiin.
Ensimmäiset päivät meni yllättävän hyvin, Bella asettui hyvin taloksi, koirat tuli loistavasti keskenään toimeen ja kaikki toimenpiteet, jotka olivat olleet erittäin hankalia, kuten kynsienleikkuu, sujui nyt ongelmitta. Ulkona sitten olikin asia erikseen. Pelkkä hihnassa olo oli ahdistavaa ja Bella saikin usein "vetopaniikin" jossa yritti repiä itsensä läpi pannasta/valjaista.
Kolmannella kerralla, kun mentiin autoon, Bella hyppäs konttiin itse. Noin kaksi kuukautta kesti matkapahoinvointi, mutta sen jälkeen ei mitään ongelmaa. Ja pakko sanoa, Bellan on uskomattoman tottelevainen autoilun suhteen. Nykyään hyppää konttiin ensimmäisenä, eikä ikinä sieltä tule pois ilman lupaa. Voin lähteä mihin vaan, kontti auki, eikä varmasti neiti hyppää omin luvin pois sieltä. Tälläinen käytös johtuu varmasti siitä, että alkuun se oli kamalin ja pelottavin paikka, mutta pitkän totuttelun ja treenaamisen jälkeen siitä saatiin hyvä, turvallinen paikka mihin on aina kiva mennä. Niin ne vanhat koirat oppii uutta, ja paljon. ;)
Noin 3 kuukauden jälkeen Bella oli melkein normaali koira, hihnassa mentiin nätisti, ihmisiä ei pelännyt enään yhtään niin paljon, kiitos isoveljieni ja miespuolisten kavereiden, jotka auttoivat Bellaa voittamaan pelkonsa miehiä kohtaan. Alusta asti Bellalla luotti minuun niin hyvin, että nopeasti tottui kaikkeen uuteen ja elämä alkoi sujumaan. Kuitenkin varmasti isoimmassa roolissa oli Nelli, aina iloinen, ystävällinen ja mitään pelkäämätön, josta Bella sai hirvittävän paljon tukea ja turvaa.
Tammikuussa 2013 muutimme Vantaalle kerrostaloon ja tämä oli toki Bellalla melkoinen shokki. Rapun äänet, naapurit, ja kaupunkielämä oli kaikki ihan uutta Bellalla. Alku vaikeuksien jälkeen kuitenkin päästiin hyvälle mallille ja nykyään Bella on ihan yhteiskuntakelpoinen koira. :)
Oikeastaan nykyisin Bellan ongelmat rajoittuu täysin ulos. Remmirähjäys on pahin ongelma, jonka kanssa on tehty paljon töitä. Ollaan siinäkin päästy nyt hyvin eteenpäin, eikä oikeastaan muita ongelmia ole. Harmillisesti Bellalla on niin vahva riistavietti, ettei sitä pysty täysin irti pitämään missään, ainoastaan mökillä kesäisin ja toki treeneissä, jossa on koko ajan kontaktissa. :) Kaikki ihmiset on ihania, jos itse olen tilanteessa mukana ja kerron, että kaikki hyvin. Eli meille saa tulla kuka vain ventovieras ja Bella on heti kaveri, voidaan myös mennä käymään missä tahansa ja Bella on kaikkien kaveri, MUTTA jos ulkona tulee joku täysin ventovieras, joka on myös minulle vieras, nostaa Bella herkästi metelin ja selkeästi vaistoo, jos tilanne on minulle jotenkin outo, vieras. Tämä ei sinäänsä elämää häiritse, sillä omat ihmiset on Bellalle maailman parhaita. Aina kun mennään "mummolaankin" Bella alkaa ulvomaan, kun näkee tuttuja ihmisiä pitkästä aikaa. :)
Tämän koiran kohdalla onnellinen loppu, mutta silti aikuisen kodinvaihtajan ottamista en suosittele kenellekkään ensimmäiseksi koiraksi. Se antaa paljon, on ihana nähdä kuinka koiran käytös muuttuu ja se oppii luottamaan ihmiseen, mutta töitä joutuu tehdä triplasti enemmän kuin pennusta asti kasvaneen koiran kanssa. Ikinä ei voi tietää mitä jossakin tilanteessa on joskus tapahtunut, jonka takia nyt koira reagoi mitä ihmeellisimmillä tavoilla erilaisiin asioihin.
