Muutoksen tuulia!

Tässä onkin taas vierähtänyt tovi jos toinenkin, eikä ole tullut tänne kirjoteltua mitään.

Viime keväänä tosiaan lähdettiin ex-mieheni kanssa omille teille ja niinpä ihana pieni Nada tyttö muutti samalla miehen matkaan. Tämä oli pitkän harkinnan tulos ja Nadankin muuttaminen mukaan oli tiedossa jo pitkään. Pahaltahan se tuntui, mutta Samin koiraksi se alunperinkin tuli, joten luopumistyö oli siinä mielessä helpompi tehdä. Onneksi Nada tulee aina välillä meille hoitoon ja käydään edelleen lenkeillä yhdessä.

Toukokuun 20 päivä oli elämäni hirvein. Silloin jouduin tehdä vaikeimman päätöksen ikinä ja päästää rakkaan Nellin ikiuneen. Todennäköisesti syöpä oli levinnyt vatsaonteloon ja siitä johtuen Nellin vointi romahti täysin yön aikana. Onneksi Nelli sai elää loppuun asti täysillä ja lähtö oli nopea ja mahdollisimman kivuton. Toipuminen vei oman aikansa, enkä ikinä koskaan tule Nelliä unohtamaan, mutta olen kiitollinen kymmenestä ihanasta vuodesta yhdessä. Muistot säilyy onneksi ikuisesti. Me jäätiin siis Milon kanssa ihan kahdestaan ja se oli aika iso shokki meille molemmille. Milolla meni useampi viikko sopeutua ainoan koiran rooliin ja edelleen pidän huolen, että vähintään kerran viikossa Milo pääsee tapaamaan jonkun kaveri koiran.

Muutoksia kun tapahtui, niin laitettiin sitten koko elämä uusiksi! Ostin ensimmäisen oman asunnon ja muutettiin kesäkuun lopulla Milon kanssa ihanaan rivitalo kaksioon Nurmijärvelle. Meillä on nyt ihana oma piha ja ihan oma koti! Ollaan viihdytty tosi hyvin ja Milokin alkaa olla suht hyvin sopeutunut ainoan koiran elämään.

Opiskeluiden suhteen alan olla loppusuoralla. Loppuvuodesta olisi tarkoitus tehdä näyttö ja sitten olenkin valmistunut eläintenkouluttaja. Yrityskin alkaa pikkuhiljaa pyörimään, siitä lisätietoa lähiaikoina!

Kesä ollaan pidetty aikalailla treenitaukoa, vähän höntsä tokoiltu ja rallytokoiltu ja hieman aksailtu. Syksyllä jatkuu kisaamiset ja yritetään metsästää vielä RTK4 tälle vuodelle!

Ihana pentuarki!

Sunnuntaina 22.10 käytiin hakemassa pienen pieni Nada tyttö kotiin. Nada, viralliselta nimeltään Tyyris Huuma, s. 3.9.2017 tuli meille sijoitukseen Susanna Korhoselta. Painoa neidillä oli vähän reilu 3kg saapuessaan. Pienin pentu siis mikä meille on tullut, Nelli ja Milo on molemmat olleet 5kg saapuessaan 7vk iässä.

Kotimatkalla

Nada vinkui ja kiipeili automatkasta ensimmäiset puoli tuntia ja sen jälkeen nukkui loppumatkan. Matka kesti reilu tunnin. Kotona päätettiin, että ei esitellä Nadaa Milolle ulkona, sillä ulkomaailma pelotti aikalailla pientä pentua. Niinpä tehtiin niin, että minä menin ensin sisälle, laitoin Milolle pannan (jotain mistä pitää kiinni) ja otin herkkunamit esille (naturis). Huikkasin Samille rappukäytävään, että tulkaa vaan. Sami tuli sisälle, Nada sylissä ja minä pidin Miloa pannasta kiinni. Sami antoi Milon haistella Nadan pyllyä ja sen jälkeen sanoin, että laske vaan pentu lattialle. Pidin edelleen Milosta kiinni ja annoin nameja. Päästin Milosta irti ja palkkailin tasaisesti, jotta se pysyisi rauhallisena. Nelli otti pennun vastaan kuten odotinkin, haisteli, totesi että jaahas, tällänen taas ja tuli kerjäämään nameja. Nada oli aika pelokas aluksi ja pyöri lähinnä eteisessä. Noin 10 minuutin jälkeen totetin, että eiköhän tämä ollut tässä ja laitoin namit pois. Milo ei missään kohtaa haukkunut (todella ihme!), eikä muutenkaan käyttäytynyt liian päällekäyvästi. Koko sunnuntain annoin välillä Milolle nameja ja kutsuin sitä pois, että se antaisi pennun tutustua rauhassa. Välillä laitoin Milon portin taakse tai menin itse keittiöön portin taakse Nadan kanssa. Sunnuntaina vielä Milo jännittyi joka kerta kun meni haistelemaan pentua, mutta vähitellen alkoi rentoutua.

Ensimmäinen päivä kotona

Ensimmäisen yön Nada itkeskeli paljon. Aina kun se heräsi, alkoi vinkuminen ja sänkyyn hyppiminen. Eli noin tunnin välein. Aamulla, kun Milo pääsi taas samaan tilaan Nadan kanssa, oli kaikki jännitys tiessään ja selkeästi Milo totesi, että tämä on täällä edelleen, selvä.

Nyt Nada on ollut meillä neljä päivää ja ai että miten rohkea ja ihana pentu se onkaan! Milo on maailman ihanin isoveli, leikittää hienosti leluilla, mutta antaa myös olla kun sanotaan. Olen siis super tyytyväinen miten hienosti Milo on ottanut pennun vastaan. En olisi uskonut, että näin nopeasti siitä muuttuu järkevä, rauhallinen aikuinen. :D

Ollaan harjoiteltu Nadan kanssa yksinoloja samalla tavalla kuin Milonkin kanssa. Milohan oppi olemaan todella hyvin yksin, joten ajattelin että tämän luulisi siis toimivan. Nada on siis portin takan keittiössä yksinolot. Siellä on häkki, jossa ovi aina auki, peti, lelukori (pahvilaatikko jonka saa tuhota), paljon leluja ja pissa-alustoja.

Keittiö pentuhuoneena

Aina kun Nada nukahtaa johonkin päin asuntoa, kannan sen keittiöön häkkiin ja laitan portin kiinni. Kun se herää ja tulee unisena portille, odottelen hetken aikaa ja sitten avaan portin oven, sen kummemmin reagoimatta pentuun. Välillä myös hereillä ollessa laitan Nadan hetkeksi keittiöön ja kun on hiljaa, avaan taas portin huomioimatta pentua ollenkaan. Yöt Nada nukkuu vielä makkarissa, sillä en halua riskeerata että se huutaa öisin. Asutaan kuitenkin kerrostalossa. Keskiviikkona Nada oli ensimmäista kertaa yksin pidemmän ajan, reilun tunnin. Alle 10minuuttia se hieman vinkui ja sen jälkeen on mennyt nukkumaan. Muutenkin se on jo aika rento keittiössä, eikä enään yritä väkisin portin läpi, tai huuda kovaa. Pientä vikinää vain välillä.

Ollaan aloiteltu myös istumisharjoitukset, sekä harjoiteltu luopumista ja rauhoittumista. Ollaan myös aloitettu naksuttimelle ehdollistaminen. Nada on super fiksu ja oppii nopeasti. Se on myös todella ahne, joten ruokapalkka toimii hyvin.

Ulkona Nadaa ei voi vielä pitää irti ihmisten ilmoilla, sillä se lähtee kaikkien ihmisten perään pitkällekkin. Siis varsin itsenäinen ja rohkea pentu. Siispä tehdään paljon luoksetuloharjoituksia ja ihmisten ohittamisia.

Olen aivan myyty tähän ihanaan pieneen kelpie tyttöön <3

Ensimmäinen kuva laumasta 

Ensimmäinen kosketus lumeen

Syksyn tunnelmia

Kesä alkaa olla lopuillaan, valitettavasti. Tänä syksynä on kuitenkin niin paljon jännittäviä asioita tapahtumassa, että oikeastaan koko kesä meni syksyä odotellessa! Ensinnäkin, mulla alkoi tällä viikolla koulu. Aloitin opiskelut Amiedussa eläintenkouluttajaksi. Haaveissa on perustaa oma toiminimi ja alkaa kouluttamaan tässä työnohessa. Eläimet ja niiden käyttäytyminen on aina kiinnostanut paljon, mutta ollessani David Applebyn avustajana töissä, olen innostunut opiskelemaan itsekkin käyttäytymistä syvemmin. Niinpä tosiaan kouluun hain ja sain opiskelupaikan ja nyt on ensimmäiset päivät ohi. Aion olla täysipäiväisesti samalla töissä, joten todellakin rankkaa tulee olemaan seuraavat 1,5 vuotta, mutta uskon että se on kaiken sen arvoista! Oon niin innoissani tästä, tuntuu uskomattomalta että pääsen tekemään ja opiskelemaan just sitä mitä haluan. Toki tykkään kovasti olla klinikkaeläinhoitaja ja tehdä töitä eläinsairaalassa, mutta tuntuu että se oli oma haaveensa ja tämä omansa. Nämä tutkinnot tukee toisiaan paljon, joten mitään haittaa ei ainakaan tästä kouluttajan tutkinnosta lisäopiskeluna ole.

Olen tässä viime aikona miettinyt paljon sitä, miten elämä vie mukanaan ja asioita tapahtuu vähän vahingossakin. Ihan jo nuoresta asti olen ollut todella eläinrakas ja halunnut aina omia eläimiä. Kuitenkin vasta 15-vuotiaana sain sen ensimmäisen oman koirani ja sen myötä varmasti koko eläinala on avautunut eri tavalla. Nelli on ehdottomasti se ensimmäinen ja omalla tavallaan tärkein, vaikka kaikki koirat tärkeitä ja rakkaita on omilla tavoillaan. Nellin myötä kuitenkin oma elämä on saanut niin ison käännöksen kohti eläimiä, että kiitän tuhannesti äitiäni, siitä että hän pitkän kinumisen jälkeen suostui koiraan ja luotti, että nuorena jo otan vastuun ja hoidan sen. Nelli on tälläkin hetkellä viettämässä viikonloppua "mummolassa", joten äiti taitaa olla ihan yhtä tyytyväinen, että Nelli meille muutti 9,5 vuotta sitten. :) Silloin 15-vuotiaana, ollessani TET-jaksolla klinikalla, totesin että tätä mä haluan tehdä isona. Niinpä tosiaan hain ammattikouluun opiskelemaan eläintenhoitajaksi Hyvinkäälle. Koulussa jo varoiteltiin, että klinikkaeläinhoitajaksi opiskelu on hankalaa ja paikkoja vähän. Mulla oli kuitenkin koko ajan haaveena päästä klinikalle töihin, joten yhden työharjoittelun halusin ehdottomasti klinikalla suorittaa. Ja onneksi suoritin, tykästyin työhön heti ja opin älyttömästi niinkin lyhyessä ajassa. Pääsinkin jo seuraavaksi kesäksi töihin kissaklinikalle ja sitä kautta sain syksyllä vakituisen paikan Espoosta eräältä klinikalta. Siellä aloitin oppisopimuksen 2013 tammikuussa. Saman vuoden syksynä vaihdoin eläinsairaalaan töihin ja siellä työskentelen edelleen. 2014 syksyllä valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi ja pidin työstä paljon. Kuitenkin kun Milo tuli meille keväällä 2015 ja aloin käydä enemmän ja enemmän eri koulutuksissa ja eri kouluttajilla, alkoi kiinnostus herätä eri tavalla lajikouluttamiseen. Kun Bella muutti meiltä 2016 tammikuussa uuteen kotiin, totesin Samille, että tämä tuntui aika hyvältä. Auttaa väärin ymmärrettyä kodinvaihtaja koiraa sopeutumaan eri tilanteisiin ja elämään stressittömämpää elämää. Sillon sanoin, että tekisin tätä mielelläni jatkossakin. Toki en ajatuksena halua pitää kotona kolmea vuotta kodinvaihtajaa, eikä se Bellankaan kohdalla ollut alunperin tarkoituksena. Viime keväänä alkoi tämä tunne vahvistua ja tuntui siltä, että nyt tai ei koskaan. Ikinä ei ole helppoa hypätä takaisin opiskelijaksi ja horjauttaa taloudellista tilannetta, mutta se on vain tehtävä, jos haluaa päästä eteenpäin!

Toinen iloinen uutinen, meille tulee pentu kuukauden päästä! Odotan innolla ja kauhulla tätä, tuntuu että aloitetaan taas kaikki alusta. Nyt on vihdoin sellainen helppo tilanne ja mukava arki Milon ja Nellin kanssa, mutta toisaalta tätä pentua on nyt vuoden verran suunniteltu ja odoteltu, joten ehdottomasti enemmän olen iloinen ja innoisani, että vihdoin se tapahtuu! Ollaan tosiaan tultu siihen tulokseen, että yksi harrastus- ja kisakoira ei vaan riitä meille molemmille Samin kanssa. Viime talvena etenkin oli paljon tilanteita, että jouduin jättää jonkun koulutuksen tai kilpailut välistä, sillä Samilla oli samaan aikaan agilitytreenit. Välillä myös tuntui, että kuudet treenit plus mahdolliset kisat alkoi olla aika paljon yhdelle pienelle paimenelle. Niinpä pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen päädyttiin ottamaan australian kelpie. Meille siis muuttaa 22.10 pieni kelpie tyttö. Tarkoituksena, että pennusta tulee Samille agilitykoira ja Milo jää mun treeni- ja kisakoiraksi. Nelli saa pitää sohvaperunan virkaa ;) Pennusta tulee toki, niinkuin Milostakin, yhteinen koira arkielämässä ja toki minäkin sen kanssa treenailen tokon ja rallytokon alkeita, mutta kilpalla mun ei ole tarkoitus sen kanssa.

Niinpä varoituksena, kohta tulee pentukuvia ja höpinää enemmänkin! :D