Syksyn tunnelmia

Kesä alkaa olla lopuillaan, valitettavasti. Tänä syksynä on kuitenkin niin paljon jännittäviä asioita tapahtumassa, että oikeastaan koko kesä meni syksyä odotellessa! Ensinnäkin, mulla alkoi tällä viikolla koulu. Aloitin opiskelut Amiedussa eläintenkouluttajaksi. Haaveissa on perustaa oma toiminimi ja alkaa kouluttamaan tässä työnohessa. Eläimet ja niiden käyttäytyminen on aina kiinnostanut paljon, mutta ollessani David Applebyn avustajana töissä, olen innostunut opiskelemaan itsekkin käyttäytymistä syvemmin. Niinpä tosiaan kouluun hain ja sain opiskelupaikan ja nyt on ensimmäiset päivät ohi. Aion olla täysipäiväisesti samalla töissä, joten todellakin rankkaa tulee olemaan seuraavat 1,5 vuotta, mutta uskon että se on kaiken sen arvoista! Oon niin innoissani tästä, tuntuu uskomattomalta että pääsen tekemään ja opiskelemaan just sitä mitä haluan. Toki tykkään kovasti olla klinikkaeläinhoitaja ja tehdä töitä eläinsairaalassa, mutta tuntuu että se oli oma haaveensa ja tämä omansa. Nämä tutkinnot tukee toisiaan paljon, joten mitään haittaa ei ainakaan tästä kouluttajan tutkinnosta lisäopiskeluna ole.

Olen tässä viime aikona miettinyt paljon sitä, miten elämä vie mukanaan ja asioita tapahtuu vähän vahingossakin. Ihan jo nuoresta asti olen ollut todella eläinrakas ja halunnut aina omia eläimiä. Kuitenkin vasta 15-vuotiaana sain sen ensimmäisen oman koirani ja sen myötä varmasti koko eläinala on avautunut eri tavalla. Nelli on ehdottomasti se ensimmäinen ja omalla tavallaan tärkein, vaikka kaikki koirat tärkeitä ja rakkaita on omilla tavoillaan. Nellin myötä kuitenkin oma elämä on saanut niin ison käännöksen kohti eläimiä, että kiitän tuhannesti äitiäni, siitä että hän pitkän kinumisen jälkeen suostui koiraan ja luotti, että nuorena jo otan vastuun ja hoidan sen. Nelli on tälläkin hetkellä viettämässä viikonloppua "mummolassa", joten äiti taitaa olla ihan yhtä tyytyväinen, että Nelli meille muutti 9,5 vuotta sitten. :) Silloin 15-vuotiaana, ollessani TET-jaksolla klinikalla, totesin että tätä mä haluan tehdä isona. Niinpä tosiaan hain ammattikouluun opiskelemaan eläintenhoitajaksi Hyvinkäälle. Koulussa jo varoiteltiin, että klinikkaeläinhoitajaksi opiskelu on hankalaa ja paikkoja vähän. Mulla oli kuitenkin koko ajan haaveena päästä klinikalle töihin, joten yhden työharjoittelun halusin ehdottomasti klinikalla suorittaa. Ja onneksi suoritin, tykästyin työhön heti ja opin älyttömästi niinkin lyhyessä ajassa. Pääsinkin jo seuraavaksi kesäksi töihin kissaklinikalle ja sitä kautta sain syksyllä vakituisen paikan Espoosta eräältä klinikalta. Siellä aloitin oppisopimuksen 2013 tammikuussa. Saman vuoden syksynä vaihdoin eläinsairaalaan töihin ja siellä työskentelen edelleen. 2014 syksyllä valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi ja pidin työstä paljon. Kuitenkin kun Milo tuli meille keväällä 2015 ja aloin käydä enemmän ja enemmän eri koulutuksissa ja eri kouluttajilla, alkoi kiinnostus herätä eri tavalla lajikouluttamiseen. Kun Bella muutti meiltä 2016 tammikuussa uuteen kotiin, totesin Samille, että tämä tuntui aika hyvältä. Auttaa väärin ymmärrettyä kodinvaihtaja koiraa sopeutumaan eri tilanteisiin ja elämään stressittömämpää elämää. Sillon sanoin, että tekisin tätä mielelläni jatkossakin. Toki en ajatuksena halua pitää kotona kolmea vuotta kodinvaihtajaa, eikä se Bellankaan kohdalla ollut alunperin tarkoituksena. Viime keväänä alkoi tämä tunne vahvistua ja tuntui siltä, että nyt tai ei koskaan. Ikinä ei ole helppoa hypätä takaisin opiskelijaksi ja horjauttaa taloudellista tilannetta, mutta se on vain tehtävä, jos haluaa päästä eteenpäin!

Toinen iloinen uutinen, meille tulee pentu kuukauden päästä! Odotan innolla ja kauhulla tätä, tuntuu että aloitetaan taas kaikki alusta. Nyt on vihdoin sellainen helppo tilanne ja mukava arki Milon ja Nellin kanssa, mutta toisaalta tätä pentua on nyt vuoden verran suunniteltu ja odoteltu, joten ehdottomasti enemmän olen iloinen ja innoisani, että vihdoin se tapahtuu! Ollaan tosiaan tultu siihen tulokseen, että yksi harrastus- ja kisakoira ei vaan riitä meille molemmille Samin kanssa. Viime talvena etenkin oli paljon tilanteita, että jouduin jättää jonkun koulutuksen tai kilpailut välistä, sillä Samilla oli samaan aikaan agilitytreenit. Välillä myös tuntui, että kuudet treenit plus mahdolliset kisat alkoi olla aika paljon yhdelle pienelle paimenelle. Niinpä pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen päädyttiin ottamaan australian kelpie. Meille siis muuttaa 22.10 pieni kelpie tyttö. Tarkoituksena, että pennusta tulee Samille agilitykoira ja Milo jää mun treeni- ja kisakoiraksi. Nelli saa pitää sohvaperunan virkaa ;) Pennusta tulee toki, niinkuin Milostakin, yhteinen koira arkielämässä ja toki minäkin sen kanssa treenailen tokon ja rallytokon alkeita, mutta kilpalla mun ei ole tarkoitus sen kanssa.

Niinpä varoituksena, kohta tulee pentukuvia ja höpinää enemmänkin! :D

TOKOn SM-kisat!

Viimeksi kerroin, että haettiin HSKH:n joukkueeseen tokon SM-kisoihin. No me tosiaan saatiin paikka. Mua on jännittänyt ihan hirveesti, oikeastaan siitä asti kun saatiin tietää tästä. Mutta nopeasti vähän mitä tapahtui ennen SM-kisoja:

17.4.17 käytiin Lohjalla kokeilemassa rally-tokon avointa luokkaa. Se houkutus kun on ollut meille aika ongelmallinen. Siellä oli pääsiäisteemaisesti houkutukseesa ihana pääsiäistipu, sekä pääsiäismuna jonka sisällä kalkkunaa. Me selvittiin kuitenkin radasta hienosti, 100/100p ja luokkavoitto! Nyt siis yhtä tulosta vaille RTK2! Eiköhän me kesällä koiteta käydä hakemassa se viimeinen. :)

6.5.17 oltiin tokokokeessa Kivikossa, hakemassa sitä toista 1-tulosta SM kisoja varten. Onneksi se 1-tulos saatiin, vaikkakin ei millään kehuttavilla pisteillä. Harmillisesti keli oli ihan hirveä, tuuli kovaa, satoi räntää ja oli todella kylmä. Milo oli jotenkin todella vaikea saada kontaktiin ja etenkin siirtymisssä huomasin, kuinka se oli ihan jossain muualla, kun mun kanssa kokeessa. Harmillisesti kaukoissa tuli kolmas käsky istu vaihtoon ja siten nollattiin kaukot. Pisteitä saatiin muuten aika kivasti, joten saatiin se 163p ja 1-tulos. Mahdollisuudet siis TK1:seen SM-kisoista.

Sen jälkeen oikeastaan treenailtiin pelkkiä alon liikkeitä. Kaikki on sujunut muuten hyvin ja seuruun sain todella hyväksi, ei siis edistä enää juuri ollenkaan. Mutta noi ikuiset ongelmat, eli kaukot. Treenatessa saan niitä nopeita vaihtoja, mutta heti kun tekee kisanomaista, muuttuu ne hitaiksi. Tiesin, että se voi olla ongelma, sekä siirtymät ylipäänsä noin haastavassa ympäristössä, mutta kisoihin lähdettiin hyvillä mielin.

27.5.17 oli siis vihdoin se päivä ja jännitys tapissa! Paikalla piti olla jo klo 7.30 eläinlääkärintarkistuksessa. Milo oli omaan tuttuun rasittavaan tyyliinsä aluksi erittäin herkkä reagoimaan ja haukkuikin melko paljon jonottaessa ell tarkkiin. Itse tarkistus sujui hyvin, Milohan nyt vaan tykkää kaikista ja kaikesta mikä liittyy häneen itseensä. Sillä välin Sami olikin saanut tuotua Milon häkin meidän teltalle ja sainkin Milon suoraan häkkiin. Yleisesti ottaen Milo haukkuu paljon häkissä, etenkin jos näkee/kuulee koiria. Onneksi saatiin häkki telttaan ja ihme kyllä, Milo oli todella rauhallinen ja hiljainen koko kisapäivän!

Alon liikkeet tehtiin kolmessa eri kehässä ja siirtymissä pääsi palkkaamaan koiran. Ensimmäisessä kehässä oli liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja kauko-ohjaus. Kun meidän vuoro tuli, olin saanut Milon hyvään vireeseen ja tuntui hyvältä mennä kehään. Liikkeestä maahan oli hyvä, tasainen suoritus, saatiinkin siitä 9,5p. Seuraavaksi luoksetulo, joka oli myös hyvä ja nopea, mutta Milo törmäsi käteen, joten siitä saatiin 9p. Kaukoissa tuli harmilliset tuplakäskyt molempiin suuntiin, sillä Milo katseli yleisöön, eikä siis kuunnellut ekaa käskyä. Siitä harmiksi saatiin 7p. Siirtymissä uskalsin palkata kunnolla ja innostaa koiraa. Milo oli tosi kivasti mun mukana kehässä, eikä yhtään haahuillut. Kokonaisvaikutus ekasta kehästä oli 8p. Seuraavassa kehässä oli liikkeinä kapulanpito, seuruu ja estehyppy. Kapulanpito oli tasaisen varma, niinkuin joka kokeessa ollut ja siitä saatiin 10p. (Ollaan saatu siitä jokaisessa 5 alo kokeessa 10p.) Seuraaminen oli mielettömän hyvä, täydet 10p! Tämä oli ehdottomasti koko kisan paras asia!! Viimeisenä oli vielä hyppy, siitä saatiin 9p, sillä Milo osui käteeni palatessaan sivulle. Kokonaisvaikutus 10p. Paikkamakuusta tuli 8p ja kokonaisvaikutuksesta 9p. Milo meni tuplakäskyllä maahan sekä tuplakäskyllä ylös. Näissä siis myös katseli yleisöä. Muuten paikkis oli rento, hiljainen ja täysin keskittynyt muhun. Tästä siis olin erittäin ylpeä, sillä mielentila oli hieman vaihtelevaa tuolla kisapäivänä. Kaiken kaikkiaan piteitä tuli 174p TK1. Joukkueemme tuli kuudenneksi. Koiraan olen todella tyytyväinen, se teki parhaansa ja niinkuin olen maininnut, Milo ei ole sieltä helpoimmasta päästä kisakoirana. Se on todella häiriöherkkä, reaktiivinen ja stressaa herkästi. Jotain olen kuitenkin osannut tehdä oikein, sillä kehään mennessä unohtuu muu ja ajatuskuplaan mahtuu vain minä ja suoritettavat liikkeet.

Tämä päivitys tuli nyt todella myöhässä, sillä olin unohtanut julkaista tämän silloin kesän alussa. Päätin kuitenkin julkaista, vaikka SM-kisoista onkin jo aikaa, sillä ei sitä tiedä ollaanko me enää koskaan osallistumassa moisiin kisoihin ja se oli ehdottomasti mieleenpainuvin koe meille!

Videot SM-kisojen yksilöliikkeistä:

https://www.youtube.com/watch?v=E0FZQY7Lmxk

https://www.youtube.com/watch?v=_fN853ex6f8

Tokoa, rallytokoa, suunnitelmia ja tavoitteita

Taas on ollut hiljaiseloa tän blogin kanssa. Ehkä sitä nyt taas pääsisi vähän useammin päivittämään.

Lyhyesti siis tämän hetken tilanteesta. Tammikuun alussa, loppiaisena käytiin Milon kanssa taas tokokokeessa. Tällä kertaa tähdet oli oikeassa asennossa ja paikkamakuu meni hyvin! Se oli kyllä hieman levotonta ja pientä vinkumista, MUTTA saatiin arvosana 8! Olin niin onnellinen tästä, uskomatonta. Vihdoin! Siis kova työ ja treeni palkitaan. Muutenkin koe sujui tasaisen varmasti, vaikkakin pisteet ei olleet mitään huimia. Kuitenkin saatiin 1-tulos, pistein 178,5 ja sijoituttiin toisiksi. Tässä vielä linkki kokeeseen https://www.youtube.com/watch?v=4L4xCTmGGNo
Pisteet alla:
Paikkamakuu 8p
Seuraaminen 8,5p
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5p
Luoksetulo 9p
Noutoesineen pito 10p
Kauko-ohjaus 8p
Estehyppy 9,5p
Kokonaisvaikutus 10p


Tammikuussa aloitettiin nuorten tavotteellisten koirakoiden tokokurssi, 15 kertaa. Treenit on joka maanantai klo 21-22. Ajankohta on aika myöhäinen ja usein iltavuoron jälkeen motivaatio treeneihin lähtemiseen on melkolailla hakusessa. Kuitenkin kaikki treenikerrat ovat olleet erittäin hyviä ja ollaan niistä saatu hyviä vinkkejä! Treenien jälkeen ei ole väsymyksestä ollut tietoakaan ja hymyssä suin on saanut jokakerta tulla kotiin. Tykkään paljon kouluttajista ja ryhmä on sopivan kokoinen, aina pääsee tekemään ohjatusti ja itsenäisesti.

Helmikuussa hain Milon kanssa HSKH:n SM-joukkueeseen alo koirakoksi. Vielä en ole kuullut mitään, jännityksellä odotan onko meillä mitään mahdollisuuksia. Jos joukkuepaikka saadaan, yritän saada yhden ulkokokeen toukokuun alkupuolelle ja toivon parasta, että SM:eistä irtoaisi TK1. Jos ei saada paikkaa, mennään suoraan avoimeenluokkaan.

Treenitilannetta:
Seuraaminen - jonkinverran edistää, eli nyt tehdään 1,2,3 askeleen siirtymiä, tavoitteena saada koira ajattelemaan taaksepäin. Herkästi ekat 3-4 askelta edistää ja sen jälkeen jarruttaa itse. Yritetään muutta tätä, niin että alusta asti olisi ne jarrut matkassa mukana. Koko perusasennon olen opettanut hiukan liian eteen, nyt siis korjaillaan koko paikkaa hieman taaemmas. Täyskäännöksessä (teen sen koiraan päin, eli vasemmalle) koira jättää ns. viimeisen ristiaskeleen tekemättä. Tätä nyt hiouttu erilaisilla ympyröillä ja peruutuksilla ja yli kääntymisillä ja alkaa olla parempi. Seuruussa peruuttaminen on Milolle aina ollut melko helppoa, joten sitä vaan jatketaan. Alla muutama linkki seuraamisista. Ikinähän mikään ei näytä yhtä hyvältä kun joku kuvaa/katsoo, eli nämä ei ehkä sitä ihan parhainta.
Seuraaminen joulukuu 2016
https://www.youtube.com/watch?v=O1qYGjCmBd8

Kaukot - hurjasti edistynyt! Nyt hiotaan tekniikkaa ja nopeutta

Jäävät - Tehdään erottelua ja nopeutta, sekä kestoa erikseen. Liikkeestä maahanmeno on hieman hidas, ensin pysähtyy, ja sitten vasta menee maahan hissinä taaksepäin. Yritän nyt muuttaa sitä suoraan "syöksynä" eteenpäin maahanmenoksi. Pikkuhiljaa parempi..

Luoksetulo - hyvä, tasainen. Siihen varmuutta jäämiseen ja tarkkuutta, että ei siirrä etutassuja sen jälkeen kun lähden itse.

Merkin kierto - hyvä tempo molempiin suuntiin, yritetään nyt tiukentaa kaarta. Aloitettu evl kiertohyppuhässäkkä, eli pelkkää kiertoa, mutta häiriönä esteet ja nyt kerran kokeiltu kapuloillakin. Helpotetusti ensin ja koko ajan pidennetään matkaa. Erittäin lupaava alku!

Paikkamakuu & paikkaistuminen - siis ihan mieletön kehitys! Voisi jo melkein sanoa rennoksi, tai ei ainakaan enään levotonta! Ei enään vingu tai ääntele, pysyy asennossa ja lähinnä katsoo ohjaajaa. Nyt tehotreeniä nopeaan maahamenoon ja nopeaan sivulle nousuun ja erityistä tarkkuutta, että ohjaaja ei anna mitään vartalo(käsi)apuja. Paikkaistuminen sujuu hyvin. Siinä on paljon parempi ja rennompi. Nyt tehty yllättävää palkkaa, että ei menisi maahan (pitkissä istumisissa tuppaa mennä maahan).

Muista liikkeistä kerron toisessa päivityksessä.

Rallytokosta sen verran, että ei olla juurikaan sitä treenattu viimeisen täyskatastrofi kokeen jälkeen. Nyt kuitenkin iski jostain motivaatio ja ilmoittauduin huhtikuulle avoimen kokeeseen. Nyt yritän jokaisella treenikerralla tehdä houkutusta ja muutaman kerran treenataan hyppyä ja saksalaista täyskäännöstä ja jotain pientä radanpätkää. Toivon todella, että saadaan hyvä tulos ja oltaisiin enään yhden kokeen päässä RTK2:sesta.

Milon kanssa on ihanaa treenata. Se jaksaa loputtomiin, se kestää toistoja ja on aina valmiina tekemään. Kaikki liikkeet on sen mielestä kivoja ja kaikkea se tekee yhtä hyvällä mielellä ja ilolla. Vihdoin alkaa selkeästi myös ohjaaja eli minä kiinnostamaan enemmän, kuin ne muut koirat. Alan myös selkeästi luottamaan enemmän Miloon, niin treeneissä kuin kisapaikoillakin. Siitä alkaa koko ajan enemmän tulla se koira, josta haaveilin ja samalla haaveet ja tavoitteet vain kasvavat!

Vielä pari treenivideota
merkin kierto:
https://www.youtube.com/watch?v=o8sziSsuSkI

hyppynouto (ei vielä koevalmis):
https://www.youtube.com/watch?v=23Vtc6IDz6A

Epäonnistumisia ja pettymyksiä, sitä kai tämä kisaaminen on. Ei vaan olihan siellä niitä onnistumisiakin!

Taas pitkästä aikaa tuntuu siltä, että saattaisi helpottaa oloa kirjoitella vähän ajatuksia ylös. Viime viikonloppu ja sen kisat toivat uuden epäonnistumisen ja pettymyksen aallon, jonka haluaisin nyt ravistella pois. Mennäänpä nyt aluksi vähän ajassa taaksepäin, niin kuulostaa ehkä hieman järkevämmältä tämä tarina.

Viimeksi kirjoittelin tänne heinäkuun lopulla, kun olimme käyneet ensimmäiset tokokokeet. Silloin ei paikkamakuu sujunut ihan niinkuin piti ja sitä jäätiinkin sitten treenaamaan. Muiden yllytyksestä pehmentyneenä suostuin lähteä edustamaan HSKH:n joukkuetta tokon piirinmestaruuskisoihin elokuun lopulla. Treenattiin paikkamakuuta niin paljon kun mahdollista, eri koirien kanssa, eri häiriöissä, kisanomaista ja vaikka mitä. Välillä se treeneissä sujuikin ihan hyvin, mutta missään kohtaa se ei mielestäni ollut rento. Eli vaikka hiljaa pysyikin, pää kääntyili kun tuulimyllyllä ja häntä vispasi, se oli siis levottoman näköistä. Noh, luvattiin jo, joten kauniina elokuun päivänä suunnattiin kohti Tuomarinkartanon vinttikoirarataa ja tokon piirinmestaruuskisoja. Mua jännitti enemmän kuin koskaan. Sami ei päässyt mukaan kisoihin, joten jouduin mennä sinne yksin. Toki joukkuekaverit oli paikalla, mutta mulla ei ollut mun tukea ja turvaa mukana. Sitä joka sanoo hengitä, hyvin se menee, muista pitää hauskaa. Silloin en myöskään vielä luottanut Miloon, enkä Milon hermoihin uusissa koepaikoissa. Se oli liian monta kertaa nolannut mut räyhäämällä, joten pidin sitä autossa koko ajan. Nyt ymmärrän, että se ei ainakaan helpota paikkamakuun ongelmia. Kun sitten tuli meidän vuoro, olin kireä kun viulunkieli ja tuntui että pyörryn. Tunsin jo kun päästiin riviin, että Milo ei tule pysymään hiljaa. Ja niinhän siinä kävi, se alkoi vinkua jo muutaman askeleen jälkeen ja haukkuminen alkoi noin 15 sekuntia siitä kun olin jättänyt sen. Se haukkui komentavasti, koko minuutin. Viimeisten sekuntien aikana se nousi istumaan, mutta onneksi ei tälläkään kertaa lähtenyt paikaltaan. Ja taas sain hävetä. Ihan hirveä tilanne niille muille koirakoille.

Yksilöliikkeet meni ihan hyvin. Sain olla taas ylpeä kaikesta, paitsi luoksetulosta. Meidän siis varma luoksetulo muuttui epävarmaksi ohjaajaan perään hiippailuksi. Videolta huomaan, että selkeästi Milo paineistui yleisöstä, eikä sen takia vaan pysynyt istumassa. Lopulliseksi tuomioksi tuli ALO3, 119p. Ja taas menin itseeni ja ryvin jossain inhossa. Miksi kaiken tämän treenin jälkeen meillä menee näin huonosti. Miksi mulla on näin vaikea koira.

(Tämä jäänyt luonnokseksi viime syksyltä, julkaisen ihan tälläisenään, hyvänä muistutuksena itselle noista fiiliksistä. Kohta vähän kivempaa tekstiä. :)

Tässä vielä linkki 21.8.2016 kokeeseen:
 https://www.youtube.com/watch?v=UyYJtV4taWg&t=31s

Nyt se on ohi, nimittäin ensimmäinen tokokoe!

Tänään oltiin Milon kanssa ensimmäisessä tokokokeessa. Valitettavasti paikkamakuu nollaantui, joten tulokseksi tuli ALO2 pistein 150,5p. Yksilöliikkeistä saatiin ihan huikean hyvät pisteet ja niihin olen erittäin tyytyväinen!

Paikkamakuu tosiaan hajosi täysin 1,5 viikkoa sitten kokeenomaisissa treeneissä. Siihen asti ja siis näihin kokeisiin ilmoittautuessa olin siinä uskossa, että paikkamakuu on lähes varma. Ainut ongelma tuolloin oli muiden maahan käskyt, joista otti häiriötä ja saattoi mennä itsekkin maahan. Jotenkin tuolloin kokeenomaisessa treenissä paineistui paikkamakuussa ja noin puolen minuutin kohdalla alkoi haukkumaan, pysyi kuitenkin maassa, mutta haukkui. Tätä treenattiin paljon ennen koetta, mutta ei selkeästi tarpeeksi. Tämän päivän kokeesta viisastuneena otin uuden tavan, uuden jättösanan ja palkkaustyylin. Kokeillaan viikko ja katsotaan mitä tapahtuu.

Tässä vielä linkki yksilöliikkeisiin:

https://www.youtube.com/watch?v=9jvsOXqLnVQ

Tuomarina Harri Laisi

Tässä vielä hieman omia ajatuksia liikkeistä:

Paikallamakuu: 0 Milo meni maahan vasta neljännellä käskyllä, eli tämä jo nollasi liikkeen. Tämä oli täysin oma moka, käytin ihan väärää äänensävyä kolmeen ensimmäiseen käskyyn, kunnes tajusin vaihtaa normaaliin äänensävyyn. Toki myös Milo oli ihan väärässä mielentilassa, kuten nyt viimeisimmät paikkamakuut joka kerta. Haukkuminen alkoi jo kun kävelin pois päin, ennenkuin ehdin edes kääntyä. Voi luoja että hävetti! Koko pitkän minuutin ajan Milo haukkui todella komentavasti, ei hyvä. Tämä olisi myös nollannut liikkeen, tarkistin asian tuomarilta. Harmittaa!

Seuraaminen: 9 Erittäin hyvässä kontaktissa koko seuruun, ei edistänyt, ei poikittanut, teki hyvällä ilmeellä ja innokkaasti. Oikealle käännös on tiivis, tässä meillä ollut aikaisemmin ongelmaa, siinä on ollut väljä. Ainoastaan viimeinen täyskäännös ja liike seis oli huono, hidas ja vino. Tiedänpä nyt, että näitä pitää treenata lisää.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10 Todella hyvä, siisti ja sujuva suoritus, meni napakasti hissinä maahan.

Luoksetulo: 9,5 Perusasennossa oli vasen etujalka taaempana ja korjasin sen kun jätin koiran. Katsoi myös kerran taaksepäin, eli ehkä näistä tuo 0,5 pistettä lähti. Tuli kuitenkin hyvin suorana sivulle, vauhti sopiva ja kiva ilme.

Noutoesineen pitäminen: 10 Wau! Tästä olen todella ylpeä! Me ollaan taisteltu koko kapulan kanssa aikaisemmin todella pitkään, eikä kapulan pidosta tullut yhtään mitään 5-9kk iässä. Tehtiin paljon treeniä tämän liikkeen  eteen, joten todellakin ylpeä, että saatiin tästä täydet pisteet!

Kauko-ohjaus: 8,5 Tässäkään ei mennyt ensimmäisestä käskystä maahan, sekä istumisesta maahan meno on liian hidas. Tähän siis lisää treeniä, sivulta nopeaa maahanmenoa ja kaukoissa nopeampaa maahanmenoa. Ainut yksilöliike johon en ole tyytyväinen.

Estehyppy 10: Tämä oli todellakin hieno suoritus! Vielä 5kk sitten kokeenomaisessa treenissä kiersi kolme kertaa esteen. Nyt oli ihan priima suoritus, nopea, tarkka ja suorana sivulle. Ainoa ongelma tässä on oikeastaan ollutkin välillä vino perusasento lopussa, joten todellakin tähän olen tyytyväinen!

Kokonaisvaikutus 9: Yllätyin, että saatiin näin hyvä arvosana, vaikka paikkamakuu oli totaali kaaos. Toki koira pysyi silti maassa, joten tavallaan hallinnassa. Siirtymiset yksilöliikkeiden väleissä oli siistejä, hallittuja. Näitäkin ollaan treenattu paljon, mutta hienosti kesti palkattomuuden. Vasta viimeiseen liikkeeseen siirtyessä huomasin pientä vireen tippumista, ei ollut ihan kuulolla. Toki tämäkin oli helposti korjattavissa.

Tuomarin kommentit, erinomaista kaikki muut liikkeet, paitsi kaukoissa kaksoiskäsky ja muutama vino perusasento. Tuomarikin harmitteli paikkamakuun nollaantumista, oltaisiin pisteiden puolesta voitu voittaa koko luokka!

Kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen tähän! Mielettömän hyvät pisteet ekasta kokeesta, koiralla oli kivaa ja niin oli ohjaajallakin! Parasta Milon kanssa tokoilussa on sen mieletön motivaatio ja hieno kontakti. Sen mielestä parasta on yhdessä tekeminen, eikä niinkään se palkka. Toki palkka on tärkeää, mutta kestää hyvin palkattomat treenit. Häiriöherkkyys ja nyt tämä uusi paikkamakuun ongelma on harmillisia, mutta varmasti ajan ja treenin avulla korjattavissa olevia asioita. Kestihän Milo tämänkin päivän kokeen upeasti, vaikka oltiin ensimmäistä kertaa kokeessa ilman mitään aitoja, pelkkien kehänauhojen "varassa". Tämä kun ei ole mikään 100% varma koira pysymään vapaan, ellei ole jatkuvasti jonkun käskyn alla. Hyvä siis, että ollaan treenattu paljon siirtymiäkin ja niissä pysyy hyvin kontrollissa.

Nyt sitten uudet keinot käyttöön ja toivotaan parasta!

Väsynyt tokoilija. :)

Uusi vuosi ja paljon muutoksia.

Uusi vuosi ja paljon muutoksia!


Vuoden vaihto meni meillä rauhallisesti, Nelli ja Bella oli äidilläni hoidossa ja siellä uusi vuosi sujui odotetusti. Nelli ei välittänyt yhtään ja Bella pysyi melko hyvin rauhassa alprox lääkityksellä.

Päätimme Samin kanssa jo aikaisemmin, että ollaan Milon kanssa kotona Milon ensimmäinen vuoden vaihde, haluttiin nähdä miten poika reagoi raketteihin. Meidän kaveri pariskunnan 7,5 viikkoinen sheltin pentu tuli meille myös. Ensin pentu oli meillä hoidossa muutaman tunnin, kunnes omistajat tulivat myös ja vietimme yhdessä meillä iltaa. Milon suhtautuminen pentuun ei todella sujunut niinkuin oltiin kuviteltu, tosin tässä tein myös itse todella pahan aloittelijan virheen, jota en muuten tule enään ikinä tekemään. Eli Milo näki pennun portin läpi, mikä oli todella huono idea. Jälkiviisaus on paras viisaus.. Noh loppujen lopuksi kuitenkin ilta sujui rauhallisesti ja taas oltiin yhtä kokemusta viisaampia, niin me omistajat kuin koirakin. Milo ei reagoinut millään tavalla raketteihin, mikä on tietysti todella hyvä.



Tammikuun alussa 5.1 pentutokotreeneissä treenattiin hyppyä. Treenit sujui todella hyvin ja hyppy on liikkeenä meidän ensimmäinen koevalmis liike! Pientä hientoo toki vielä vaatii, mm. sen että Milo tökkää kuonolla aina mun vasenta kättä, mutta uskon että tästä päästään kyllä eroon. Muutamien hyppyjen jälkeen ihmettelin kun Milo alkoikin kiertää estettä. Sen kummemmin ihmettelemättä tehtiin helpotettua treeniä, jolloin Milo hyppäsi. Kun siirryttin seuraavaan treeniin, huomasin että Milon vasemman etujalan uloin kynsi on revennyt ja repeytynyt osa sojotti suoraan sivulle. Ei treenailtu sen jälkeen paljoakaan, en halunnut että Kynsi tökkää johonkin ja Milo yhdistäisi jonkun liikkeen kipuun. Eli suoraan treeneistä klinikalle, revenneen kynnen palan leikkaus, kipulääke ja tassupaketti. Pari päivää myöhemmin jalka kipeytyi kuitenkin todella pahasti ja saman viikon perjantaina klinikalla poistettiin, eli kuorittiin koko kynsi. Sen jälkeen kolmen viikon antibiootti, kipulääkettä, päivittäin huuhtelu ja uusi tassuside. Siinä vaiheessa ensimmäinen ajatus oli, että miten ihmeessä tästä voi selvitä juuri vuoden täyttäneen aussie uroksen kanssa. Ei auttanut muu kuin yrittää.

Ensimmäinen viikko pidettiin Milo levossa, sillä kynsi oli niin kipeä, että ontui pienestäkin kävelystä. Ensimmäisen viikon jälkeen kuitenkin päästettiin Milo yksin vapaaksi juoksemaan. Voi sitä riemun määrää! Seuraava viikko mentiinkin normaaleja lenkkejä ja päästettiin Miloa vapaaksi Nellin kanssa, mutta jokapäivä vaihdettiin side ja huuhdeltiin kynsi. Aluksi pelkäsin tätä tassusiteen tekoa ja vaihtoa, sillä Milo ei ole ikinä ollut kovin innokas käsittelyistä, eikä varsinkaan tilanteista missä pitäisi olla paikoillaan. Haluttiin alusta asti tehdä tämäkin asia Milolle mieluisaksi tapahtumaksi, eli vältellään kaikkea pakottamista. Toki ensimmäisellä kerralla työkaveri vähän avusti takapäästä, ettei päässyt peruuttamaan, mutta samalla Sami syötti jatkuvasti namia ja minä hoidin kynttä. Uskon että tästä oli todella paljon apua. Milo yhdisti kynnen hoitamisen johonkin kivaan. Sen jälkeen tassusiteen vaihto oli liiankin helppoa. Sami auttoi ekalla suihkutus kerralla, eli syötteli Milolle namia. Siitä seuraavan kerran hoidinkin jo yksin. Milo on älyttömän nopea oppimaan ja oivaltamaan asioita, mutta onneksi myös älyttömän ahne!

Tassusiteen vaihto oli hyvinkin yksinkertaista: Pyysin Miloa suihkutilaan, johon Milo itse käveli tyytyväisenä kauluri päässä, sen jälkeen pyysin Milon suihkukaappiin, johon taas Milo käveli innokkaasti itse, vaikka kauluri vähän törmäilikin suihkukaapin oviin. Sen jälkeen Milo kääntyi itse suihkukaapissa muhun päin ja jäi seisomaan (tämä on tuttua jo niistä sadoista suihkutuksista kura keleiltä, valitettavasti..). Sitten vaan suihkuteltiin kynttä ja Milo otti rennosti. Sen jälkeen asettelin pyyhkeen suihkun lattialle ja pyysin Miloa siihen. Sitten kuivailtiin pyyhkeellä ja sen jälkeen hiustenkuivaajalla pakettiin tuleva jalka. Kehuin Miloa jatkuvasti rauhallisella äänellä ja välillä annoin palkan. Palkkaa vähensin joka siteen vaihto kerralla, eli lopulta annoin enään palkan siteen vaihdon jälkeen. Aina kun tiesin että kohta sattuu, eli silloin kun laitoin sideharsotaitoksen ytimen päälle, annoin samalla namin, jotta tämänkin asian Milo yhdistäisi hyväksi. Tuntui aivan uskomattomalta, että tuo aktiivinen nuori aussie pystyy olla 25 minuuttia paikoillaan, rentona, ilman yhtään voimankäyttöä, pakotetta, hermojen kiristelyä tai verenpaineen nousua itseltäni. Olen siis todellakin tyytyväinen, että jaksoin nähdä tämän vaivan ja tehdä tästä koiralle kivaa. Tästä on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessa!

Nyt tulee kolme viikkoa täyteen ja Milo on tällä viikolla päässyt jatkamaan tokotreenejä sekä ulkoilemaan ilman suojaa. Eli vihdoin ollaan päästy takaisin normaaliin elämään. Olen kuitenkin tyytyväinen, että kaikki meni näin hienosti ja tuli pakollinen kolmen viikon treenitauko. Tuskin olisin sitä malttanut pitää, ilman tälläistä pakollista syytä. Tässä ajassa tuntui, että Milo rauhoittui ihan älyttömän paljon ja treenitkin sujuu paremmin. Kaikesta pitää etsiä jotain positiivista!

Sitten hieman erilaisia uutisia. Eli tosiaan, Bella muutti uuteen kotiin muutama viikko sitten. Pitkän harkinnan ja mietinnän jälkeen, olemme tulleet siihen tulokseen, ettei Bella ole onnellisimmillaan kerrostalossa ja kaupungissa asuessaan. Olemme pitkään miettineet muita vaihtoehtoja, mutta Bella uudelleen sijoittaminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta, ottaen huomioon kaikki Bellan ominaisuudet ja "ongelmat", sekä historian. Kuitenkin tiesin, että Bella nauti täysin elämästään. Sitä kun ei voi pitää vapaana, joten vapaana olot rajoittuivat muutaman kerran viikossa koirapuistoiluihin. Tuntui, ettei tämä vain riitä Bellalla. Ongelmana oli myös itse koirapuistossa oleminen, sillä Bella haukkui kaikille ohikulkijoille ja selkeästi stressasi puistossa ollessaan. Myös ihan lenkillä ollessa Bella selkeästi stressaantui ja ahdistui tietyistä asioista. Kouluttamalla sain todella paljon tätä käytöstä pois, tai hillittyä, mutta uskon että sama tunnetila säilyi, koiran käyttäytyminen ja tunteiden näyttäminen ulospäin säilyä kuitenkin entisellään. Eikä se mun mielestä ole reilua, että jokaisella lenkillä koira on stressaantunut. Emme siis missään nimessä olisi halunneet luopua Bellasta, se on aivan ihana koira ja ehdottomasti minun ylpeyteni aihe. Olen tehnyt 3,5 vuotta töitä, siis todella paljon töitä sen koiran kanssa ja oppinut itse korvaamattoman paljon siitä koirasta. En ikipäivänä olisi näin hyvä koirankouluttaja ja -ohjaaja, mitä olen nyt, jos Bellan ja minun tieni ei olisi kohdannut. Nyt kuitenkin haluan antaa Bellalle sen arvoisen loppuelämän ja sen vuoksi ajatella koiran hyvinvointia, omani sijaan. Bella pääsikin nyt täydelliseen kotiin ja voin olla varma, että tein kaikkeni, mitä sen koiran kanssa pystyin tehdä. Nyt voin luovuttaa tasapainoisen, hyvin koulutetun, hyvillä käytöstavoilla olevan herkän, mutta hyvin itsenäisen koiran uuteen perheeseen, jossa sille on aikaa, rakkautta ja ennen kaikkea tilaa. Eli Bella pääsi omakotitaloon, missä on oma aidattu piha, sekä metsää ympärillä. Ei kaupungin hälinee, ei ohikulkijoita, ei lapsia kiljumassa, eikä jatkuvasti muita koiria. Perheeseen kuuluu kuitenkin kolme koiraa: Labradorinnoutaja (joka on Bellan hyvä ystävä nyt), Havannankoira, sekä Kiinanharjakoira. Sen lisäksi talosta löytyy kolme kissaa (joihin Bella rakastui heti) sekä lampaita. Kaikin puolin Bella on sopeutunut mielettömän hyvin uuteen kotiinsa ja kaikki eläimet tulevat toimeen lähestulkoon täydellisesti. Uskon, että tämä on oikea ratkaisu ja haluan vain parasta Bellalle. Onneksi Bella tulee meille vielä hoitoon, joten tulen näkemään sitä vielä. Toivon kaikkea hyvää uudelle perheelle ja olen luvannut Bellan lopunelämän tuen. Jos heille tulee mitään ongelmia, tai uusia tilanteita Bellan kanssa, autan enemmän kuin mielelläni, sillä varmasti tunnen sen koiran parhaiten ja ymmärrän ehkä vähän enemmän Bellan sielunelämää. 

Hiekkaa, kuraa, karvoja, tokoa, agilitya ja lenkkejä. Siitä on tämä syksy tehty!

Siitä onkin pitkä aika kun viimeksi on tänne tullut päiviteltyä kuulumisia. Jotenkin aika vaan menee hurjaa vauhtia eteenpäin, eikä tämä aika vuodesta ole kovin inspiroivaa. Ainakin itsellä iskee totaali masennus tästä kurasta ja sateesta ja hiekasta ja pimeästä. Milo kun on ensimmäinen pitkäkarvainen koira tässä taloudessa, tuli ehkä hieman shokkina tämä kuinka kuraista ja märkää elämä voikaan olla! Lopulta monen viikon pesemisten jälkeen meni lopullisesti hermot ja ostettiin Milolle Rukan protect haalari. Se on ehdoton pelastus näihin keleihin! Helppo pukea, koira pystyy liikkumaan normaalisti ja haalari pysyy paikoillaan hyvin. Lenkin jälkeinen peseminen on älyttömästi helpompaa, eikä kämppä ole täynnä hiekkaa! Todellinen pelastus tähän kolmen koiran laumaan.

Mutta kerrotaanpa vähän mitä meille kuuluu. Ensin niitä hyviä asioita. Milon kanssa sujui hyvin nuorten koirien tokokurssi, joka oli elokuussa. Saatiin paljon hyvää häiriötä ja hyviä vinkkejä treeneihin. Sen jälkeen oikeastaan olenkin treenaillut yksin, välillä treenattu yhden kaverin kanssa, joka on meitä opastanut koko kesän.

Bella muutti syyskuussa osittain äitini luokse asumaan. Noin puolet ajasta on Bella ollut meillä ja puolet äidilläni, yleensä viikosta kahteen viikkoon kerrallaan. Tämä on ollut todella hyvä päätös, kaikkien puolesta. Bellan hihnakäyttäytyminen on edistynyt hurjasti! Remmirähjäys on oikeastaan jo täysin poissa. Jos Bella reagoi ohitettavaan koiraan, ei se enään hauku/murise/sekoa, ainoastaan saattaa hieman vetää koiraa kohti, mutta ei läheskään aina edes sitä. Katsotaan nyt alkuvuodesta miten jatketaan, muuttaako Bella takaisin kotiin vai ei. Alkuperäistä ongelmaa ei oikeastaan enään ole, eli siis kun ei pystytty yksin viedä kaikkia kolmea koiraa ulos, kun Milo sikaili ja riehui ja aiheutti selkeesti stressiä Bellassa. Nyt kun Milon rauhoittunut paljon ja saanut itsehillintää, ei enään ole ongelma viedä kaikkia yhtäaikaa ulos. Katsotaan mitä äiti on mieltä, haluaako pitää Bellan vai ei. :)

Vähän huonojakin uutisia. Nelliltä löysin syyskuussa rinnasta patin ja ohutneulanäytteen perusteella se oli mastsolukasvain. Nelliltä on siis maaliskuussa 2014 poistettu rintalastasta mastsolukasvain. Päätettiin nyt rinnan patti poistaa. Leikkausta valmistellessa huomattiin kaksi muutakin pattia, toinen oikean takajalan polven kohdalla ja toinen vasemman takajalan reiden takaosassa. Kaikki patit poistettiin ja siitä alkoikin pitkä toipuminen. Haavat itsessään paranivat melko hyvin. Kuitenkin viikon päästä leikkauksesta  vasemman takajalan haavasta lähti 2-3 tikkiä pois ja haavassa oli siis kunnon reikä ja onkalo. Jatkettiin antibioottia ja paikallishoitona puhdistus ja suihkutettava desifioiva aine. Haavan täydellisessä paranemisessa kului kuitenkin huimat 3 viikkoa! Eli Nelli joutui olla yhteensä kuukauden kauluri päässä ja hyvin kevyellä liikunnalla. Pahinta kuitenkin oli noin viikko leikkauksesta, kun Nellistä löytyi 6 uutta pattia, jotka kaikki ohutneulanäytteiden perusteella olivat mastsolukasvaimia. Näitä ei kuitenkaan ole järkeä lähteä poistamaan. Nellistä katsottiin perus veriarvot ja ultrattiin sisäelimet. Kaikki normaalia. Patologin lausunnossa patit olivat low grade mastsolukasvaimia. Nelli on voinut tähän asti täysin normaalisti. Pateille ei tehdä mitään, seuraillaan vain tilannetta. Toivottavasti Nelli elää vielä monta hyvää vuotta, mutta jos ei, on ainakin tiedossa mikä tilanne on ja annetaan Nellin elää täysillä jokapäivä, niin kauan kun on oireeton ja elämänlaatu hyvää.

Milo on ollut hyvin ailahteleva tän syksyn ajan. Välillä ihan unelma, mutta valitettavan usein ei. Milo on tempperamenttinen, herkkä reagoimaan ja reagoi ensimmäisenä kaikkeen haukkumalla. Treenitkin on sujunut hyvin vaihtelevasti.

Tokossa varsinkin on ollut hyvin vaihtelevaa menestystä. Miloa selkeästi alkoi treeneissä kiinnostamaan kaikki muu kuin itse treenaaminen. Kyllä se edelleen tekee mielellään, mutta tekemisen pitää olla kivaa ja vaihtelevaa. Milo ei kestä montaa toistoa samaa liikettä, eikä liian paljoa rauhallista, kontaktia vaativaa liikettä. Ohjaajana aloin jo olla melko epätoivoinen, kun ei muutenkaan tuota kokemusta ole tavoitteellisesta treenaamisesta. Onneksi on hyvä tukiverkosto, keneltä on pystynyt kysyä ja valittaa kurjuutta, kun on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin. Pähkinänkuoressa ongelmat on olleet siis seuraaminen, eli seuraamisessa on edistänyt, tai löysäillyt, saattanut lähteä vain muualle, käännöksissä on jäljessä ja väljä, täyskäännös on väljä ja löysä. Pidemmän aikaa jo treenailinkin seuraamista pelkästään tarjoamisen kautta ja lyhyitä pätkiä, usein palkaten. Kapulan kanssa ollaan taisteltu koko pentuikä. Vihdoin noin 1,5 kuukautta sitten aloitin kunnolla kapulan pidon treenaamisen. Nyt ollaan päästy jo noin 5 sekunnin pitoon ja kestää jo kehumiset samalla, pudottamatta kapulaa. Noudossa palauttaa käteen, joskin palautus ei ole vielä läheskään valmis. Olimme tällä viikolla tokon yksityistunnilla ja siellä saimme todella hyviä vinkkejä moneen meidän ongelmista. Aloitettiin myös uutena liikkeenä tunnari! Tällä viikolla alkoi vihdoin pentu/nuorten koirien tokoryhmä, hallissa. Katsotaan mitä sieltä opimme, ainakin saadaan sitä paljon kaivattua häiriötä!

Sami on koko syksyn käynyt kerran viikossa agilitytreeneissä ja siinä onkin kehitystä tullut huimasta! Muutama kuva ja linkki viimeisemmästä treenistä alla.

https://www.youtube.com/watch?v=7T5843-vJwQ&feature=youtu.be

Alan ymmärtämään mitä tarkoitetaan murkkuiällä.

No nyt se alkoi meilläkin, tai alkoi noin kuukausi sitten. Milon murkkuikä. Viime perjantaina tuli 7 kuukautta ikää täyteen ja todella alan ymmärtää mistä ihmiset puhuu, kun kerrotaan murkkuiästä ja kuinka ihan kaikki opittu unohtuu. Taitaa myös pitää paikkansa, että uroksilla tämä vaihe on tuplasti kauheempi. Kaikki mitä on tähän asti opittu on hävinnyt kokonaan tuolta pääkopasta. Hihnakäytös, ai mikä hihnakäytös? Eikös se tarkottanutkin sitä että vedetään kun höyryveturi, poukkoillaan puolelta toiselle, haistellaan kaikkea, ihmetellään jokaista roskaa, lehteä, keppiä, vesitippaan mikä tiellä näkyy. Karvat pystyssä rähistään, tai ehkä parhaimmillaan vain vähän tuijotetaan kaikkia ohitettavia koiria. Haukutaan kun ei pääse mihin haluaisi ja revitään 21 kilon elopainolla emännän käsi irti. Eikös me juuri tämä käytös olla opeteltu viimeisen viiden kuukauden aikana? Ai eikö? No Milon mielestä ainakin. Täyttä puuta taitaa olla ton jätkän pään sisältö. Noh, toivon todella, että tämä on vaihe ja tulee menemään ohi. Onneksi sentään sisätiloissa osataan olla niinkuin kuulukin! Eikä ainakaan vielä ole näkynyt treenikentällä tätä käytöstä, eli jotain plussaa edes, ne asiat taitaa olla paremmin juurtunut tonne pieneen päähän. Onneksi on noi kaksi aikuista, joista Nelli on superihana löntystelijä, joka tottelee lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Bellakin on ihan unelma Miloon verrattuna. Yksinään lenkillä Milokin on ihan siedettävä. Kaikki tää käytös korostuu potenssiin 10 kun on joku muu koira mukana, vaikka se olisi toisen talutettavana. Saa nähdä onko tää sittenkin ensimmäinen ja viimenen uros meidän talouteen, eipä ollut mitään näin rasittavaa vaihetta Nellillä, tai sitten aika on kullannut muistot. ;)

Elokuussa alotetaan ensimmäinen tokokurssi, toivottavasti saadaan paljon lisää hyviä vinkkejä ja neuvoja.

                                                  Milo 7kk.

Elämää kolmen koiran kanssa

Nyt Milo on ollut meillä reilu 3 viikkoa. Rutiinit alkaa jo muodostua ja tottakai, Milon kanssa mennään ja tehdään paljon.  Ollaan jo nyt käyty tutustumassa lentokentällä, agilitykisoissa, tokotreeneissä, mustissa & mirrissä, eläinlääkärin aulassa ja tottakai kavereilla ja perheen luona. Milo on ollut myös mulla mukana töissä jo kaksi kertaa. Eka kerta ei sujunut ihan niin hyvin, mutta siinä vaiheessa Milo olikin ollut meillä vain pari päivää. Nyt nappasin pikkumiehen mukaan töihin perjantaina. Milo jäi nätisti häkkiin syömään rustoluuta ja oli koko päivän (7h) lähestulkoon hiljaa häkissä. Käytin noin 5 kertaa Miloa pihalla, joten häkkiin ei tullut yhtään vahinkoa.
Jätkä otti melko rennosti töissä, ei tarvinut turhia stressailla. :)

Milo ottaa töissä rennosti. :)

Keskiviikkona käytiin koko lauman kanssa koirapuistossa. Tietysti niin, ettei siellä ollut muita. Koirapuistot vaan on niitä ainoita paikkoja missä myös Bella voi olla irti, joten sen takia joudutaan jo nyt käydä koirapuistoissa, että koko lauma pääsee yhtäaikaa irti ja leikkimään. Sami otti kameran mukaan ja tottakai sieltä tuli paljon kuvia! Me yritetään aina käydä yhdessä lenkillä, kun ollaan samaan aikaan vapaalla. Se on vaan niin paljon helpompaa, kun voi ottaa kaikki kolme koiraa ja koiratkin nauttii. Meillä vaan on molemmilla vuorotyö, joten näitä päiviä tulee viikossa vain 2-3, kun päästään samaan aikaan viemään koiria.

Viime viikon torstaina käytiin ensin kaverin luona, missä Milo pääsi leikkimään Sera-tytön kanssa, joka on 14 viikkoa vanha labradorinnoutaja pentu. Niillä on niin hauskaa keskenään ja saatiin taas ihan mahtavia kuvia, kiitos Samin!

Torstai-iltana Milo pääsi vielä mukaan tokotreeneihin. Lähinnä otan sen sinne vähän tutustumaan treeneihin ja muiden koirien läsnäoloon. Sivulle tuloa ja seuraamista ollaan jo alettu treenaamaan, kuten myös odottamista istuen ja makuulla. Milolla on uskomattoman hyvä keskittymiskyky jo nyt ja se oppii myös todella nopeasti, joten kaikkea uutta on kiva ja helppo opettaa. Kuitenkin treeneissä se pääasiassa on nukkumassa autossa, mutta pääsee ennen treenenejä vähän ihmettelemään ja lopuksi vielä noin 10 minuuttia "treenataan", eli leikitään ja harjotellaan jo tuttuja liikkeitä.
Tokotreeneissä oli hauska myös huomata miten pennun tulo on vaikuttanut Nelliin. Mehän ollaan siis yhdet kokeet käyty, I-tuloksella, mutta katsekontakti on aina ollut se heikoin kohta Nellillä. Nyt katsekontakti on huomattavasti parempi. Selkeästi Nelli hakee kontaktia itse, kuuntelee pienempiä käskyjä ja haluaa jotenkin tehdä enemmän ja paremmin. Vire oli koko treenin tosi hyvä ja Nelli teki ihan mieletöntä seuruuta. Selkeesti siis pennun tulo on vaikuttanut Nellin ja mun suhteeseen. Tietysti tokotreenit on se yksi hetki, jolloin Nelli saa mun täyden huomion, joten tavallaan palkkaantuu jo mun huomiosta eri tavalla kuin aikasemmin. Nyt kun vaan saataisiin paikka kokeisiin, että päästäisiin metsästämään lisää niitä I-tuloksia. :)

Lauantaina Milo menikin äidilleni yökylään, sillä mulla oli työnpuolesta juhlat, joihin myös Sami oli tulossa. Milolla oli mennyt yö tosi hyvin, mutta se nyt olikin ihan odotettavissa, se vaan on niin rohkea ja reipas!

Tänään kun sitten hain pikkumiehen kotiin, niin voi sitä riemun määrää! Kotona tytöt olisi halunnut pistää kunnon painimatsit pystyyn, joten lähdettiinkin metsään riekkumaan Nellin ja Milon kanssa. Nyt pikkuhiljaa ollaan alettu treenaamaan hihnassa kävelyä Nellin kanssa. Milo tosiaan haluaa syödä ja repiä Nellin hihnaa/pantaa jatkuvasti, joten laitoinkin tänään Nellille valjaat. Noh, tokihan Milo silti hihnaa yritti repiä, mutta helpompi oli puuttua asiaan, kun Nellillä on valjaat. Metsässä Nelli sai monta hepulia ja Milo tietysti yritti pysyä perässä. Tultiin vielä pidempää reittiä takasin, jotta tuli kunnolla hihnassakin oloa. Koko lenkki sujui tosi hyvin ja suihkun jälkeen molemmat alkoivatkin nukkua samantien.

Tämän jälkeen lähdettiin tietysti Bellan kanssa ihan kahdestaan lenkille. Nyt päätinkin kokeilla ensimmäistä kertaa ikinä Bellalla flexiä. Laitoin Bellalla valjaat ja Nellin vanhan flexin ja eikun lenkille. Yleisesti ottaen siis en pidä flexeistä yhtään, idea on ihan hyvä, mutta niin paljon sitä käytetään väärin, että koko kapistus on menettänyt täysin maineensa mun silmissä. Kuitenkin Bellan kanssa se toimii erittäin hyvin. Bellaa kun ei voi pitää missään vapaana, paitsi aidatulla alueella (koirapuistot) ja kesäisin mökillä, joten flexi antaa sille pikkuisen enemmän liikkuma tilaa ja ehkä sitä "vapauden tunnetta". Muutenkin Bella toimii niin hyvin aina kun ollaan kahdestaan lenkillä ja flexi mahdollisti sen, että pääsin kunnolla treenaamaan kontaktin ottamista, luoksetuloa ja pysäytystä. Bella ei vetänyt yhtään, tai muutenkaan riuhtonut, kuunteli todella hyvin ja selkeästi nautti itsekkin lenkistä enemmän. Lenkillä tuli myös muutama koiranohitus, eikä Bella reagoinut lähes ollenkaan. Kaikin puolin erittäin onnistunut lenkki!

Ongelmakoira vai väärin ymmärretty?

Ajattelin kertoa hieman Bellan taustoista tarkemmin. Tosiaan Bella on syntynyt syksyllä 2009 ja meidän ensikohtaaminen oli elokuussa 2012. Olin juuri muuttanut isoon rivitalo kaksioon, jossa oli iso, aidattu piha. Toisesta koirasta olin haaveillut jo vuosia, mutta opiskeluiden takia oli ihan mahdotonta toista ottaa ennenkuin sain vakituisen työpaikan ja pääsin muuttamaan omaan asuntoon. Olin asunut solussa, asuntolassa, joten kaksi koiraa olisi ollut täysin mahdottomuus. Mietin pitkään Nellille kaveria, sillä työpäivät matkoineen olivat pitkiä, mutta tämän vuoksi pentu ei olisi tullut kysymykseenkään, kun asuin yksin. Olin aina ajatellut, etten voisi tai edes haluaisi toista narttua, sillä Nelli oli aina ollut hieman dominoiva muita narttuja kohtaan. Kunnes eräänä päivänä ystäväni soitti ja kertoi Bellasta. Pakkohan sitä oli mennä katsomaan..

Ensitapaaminen Bellan kanssa ei niinkään sulattanut sydäntä. Bella tuli haukkuen omakotitalon ovelle vastaan ja juoksi karkuun samantien kun päästiin ovesta sisällä. Istuttiin siinä rauhassa kahville ja jonkin ajan kuluttua Bellakin alkoi rauhoittua ja uskaltaltautui tulla moikkaamaan. Tai no lähinnä haistelemaan, mutta äkkiä välit lämpeni ja pääsin rapsuttamaankin. Ennenkuin lähdimme olin jo päässyt rapsuttamaan Bellaa jokapuolelta ja se jo kellahti lattialle selälleen, hyvin rentona. Jäin siis miettimään, josko Bella olisikin sopiva perheenlisäys meille. Toki kaikki oli vielä kiinni Nellin suhtautumisesta.

Noin viikon päästä mentiin Nellin kanssa katsomaan Bellaa. Se oli jotain ihan uskomatonta, päästettiin molemmat heti irti ja jotenkin tytöiltä jäi kokonaan tuo normaali haistelu tekemättä. Molemmat vaan säntäsi juoksemaan ja niinpä ne koko pari tuntia juoksenteli, leikki ja kirmaili pellolla yhdessä. Käytiin vielä pari kertaa Bellaa moikkaamassa ja kun kaikki kerrat sujuivat yhtä hyvin, sovittiin että Bella muuttaa meille. Jos jostain syystä asiat ei alkaisi sujumaan, niin etsisin itse Bellalla uuden kodin tai olisi mietitty mitä tehdään. Tämä perhe ei kuitenkaan Bellaa olisi voinut pitää Bellan arkuuden ja arvaamattomuuden takia, joten ilman minua oli lopetus melko todennäköinen vaihtoehto.

14.9.2012 perjantai-iltana lähdettiin siis Bellaa hakemaan kotiin. Bella ei ollut ollut autossa 2,5 vuoteen, joten jo neidin saaminen meille olisi oma haasteensa. Avasin farmarin kontin, käskin Nellin pysyä kontissa ja nostin Bellan konttiin. Noh, täysi paniikkihan siitä iski ja Bella (28kg) hyppäsi samantien pois. Tämä pääsi tapahtumaan pari kertaa uudestaan, joten totesin ettei tämä metodi tulisi toimimaan, koira painoi sen verran paljon, että pistessään täysillä hanttiin, ei minulla ollut toivoakaan saada sitä pidettyä kontissa. Bella oli peloissaan ja epävarma, joka ei todella auttanut tilannetta. Tämän jälkeen kokeilinkin toista tapaa: nostin Bellan etujalat konttiin, niin että koira oli jalkojeni välissä, takajalat maassa. Siinä seisoskeltiin 10-15 minuuttia, koko ajan rapsutellen ja rauhallisesti puhuen. Nelli hienosti näytti mallia ja istui rauhallisesti kontissa. Noin vartin kuluttua nostin takajalat myös konttiin, mutta istuin kontin reunalla ja taas juttelin ja rapsuttelin uudet 10 minuuttia. Tämän jälkeen salakavalasti, koko ajan kädellä rapsutellen sain kontin oven kiinni ja wolaa! Tunnin taistelun jälkeen Bella oli auton kontissa ja olimme lähdössä meille, Bellan uuteen kotiin.

Ensimmäiset päivät meni yllättävän hyvin, Bella asettui hyvin taloksi, koirat tuli loistavasti keskenään toimeen ja kaikki toimenpiteet, jotka olivat olleet erittäin hankalia, kuten kynsienleikkuu, sujui nyt ongelmitta. Ulkona sitten olikin asia erikseen. Pelkkä hihnassa olo oli ahdistavaa ja Bella saikin usein "vetopaniikin" jossa yritti repiä itsensä läpi pannasta/valjaista.

Kolmannella kerralla, kun mentiin autoon, Bella hyppäs konttiin itse. Noin kaksi kuukautta kesti matkapahoinvointi, mutta sen jälkeen ei mitään ongelmaa. Ja pakko sanoa, Bellan on uskomattoman tottelevainen autoilun suhteen. Nykyään hyppää konttiin ensimmäisenä, eikä ikinä sieltä tule pois ilman lupaa. Voin lähteä mihin vaan, kontti auki, eikä varmasti neiti hyppää omin luvin pois sieltä. Tälläinen käytös johtuu varmasti siitä, että alkuun se oli kamalin ja pelottavin paikka, mutta pitkän totuttelun ja treenaamisen jälkeen siitä saatiin hyvä, turvallinen paikka mihin on aina kiva mennä. Niin ne vanhat koirat oppii uutta, ja paljon. ;)

Noin 3 kuukauden jälkeen Bella oli melkein normaali koira, hihnassa mentiin nätisti, ihmisiä ei pelännyt enään yhtään niin paljon, kiitos isoveljieni ja miespuolisten kavereiden, jotka auttoivat Bellaa voittamaan pelkonsa miehiä kohtaan. Alusta asti Bellalla luotti minuun niin hyvin, että nopeasti tottui kaikkeen uuteen ja elämä alkoi sujumaan. Kuitenkin varmasti isoimmassa roolissa oli Nelli, aina iloinen, ystävällinen ja mitään pelkäämätön, josta Bella sai hirvittävän paljon tukea ja turvaa.

Tammikuussa 2013 muutimme Vantaalle kerrostaloon ja tämä oli toki Bellalla melkoinen shokki. Rapun äänet, naapurit, ja kaupunkielämä oli kaikki ihan uutta Bellalla. Alku vaikeuksien jälkeen kuitenkin päästiin hyvälle mallille ja nykyään Bella on ihan yhteiskuntakelpoinen koira. :)

Oikeastaan nykyisin Bellan ongelmat rajoittuu täysin ulos. Remmirähjäys on pahin ongelma, jonka kanssa on tehty paljon töitä. Ollaan siinäkin päästy nyt hyvin eteenpäin, eikä oikeastaan muita ongelmia ole. Harmillisesti Bellalla on niin vahva riistavietti, ettei sitä pysty täysin irti pitämään missään, ainoastaan mökillä kesäisin ja toki treeneissä, jossa on koko ajan kontaktissa. :) Kaikki ihmiset on ihania, jos itse olen tilanteessa mukana ja kerron, että kaikki hyvin. Eli meille saa tulla kuka vain ventovieras ja Bella on heti kaveri, voidaan myös mennä käymään missä tahansa ja Bella on kaikkien kaveri, MUTTA jos ulkona tulee joku täysin ventovieras, joka on myös minulle vieras, nostaa Bella herkästi metelin ja selkeästi vaistoo, jos tilanne on minulle jotenkin outo, vieras. Tämä ei sinäänsä elämää häiritse, sillä omat ihmiset on Bellalle maailman parhaita. Aina kun mennään "mummolaankin" Bella alkaa ulvomaan, kun näkee tuttuja ihmisiä pitkästä aikaa. :)

Tämän koiran kohdalla onnellinen loppu, mutta silti aikuisen kodinvaihtajan ottamista en suosittele kenellekkään ensimmäiseksi koiraksi. Se antaa paljon, on ihana nähdä kuinka koiran käytös muuttuu ja se oppii luottamaan ihmiseen, mutta töitä joutuu tehdä triplasti enemmän kuin pennusta asti kasvaneen koiran kanssa. Ikinä ei voi tietää mitä jossakin tilanteessa on joskus tapahtunut, jonka takia nyt koira reagoi mitä ihmeellisimmillä tavoilla erilaisiin asioihin.

Bella onneksi saa nauttia loppuelämästään meillä, vähän treenaillen ja toivottavasti kisaten, mutta pääasiassa rapsuteltavana, lenkkikaverina ja tottakai sohvalla maaten, mitä tyttö rakastaakin eniten!

Pieni esittely taitaa olla paikallaan

Moikka,

blogin päivittelyä silloin tällöin elämästä koiran kanssa. Olen klinikkaeläinhoitajana eläinsairaalassa ja koirat lähellä sydäntä ja isossa roolissa elämässä.

Esittelyt nelijalkaisista:

Valpisa's Marissa aka Nelli 

on Labradorinnoutaja, musta steriloitu narttu. Nelli on lauman vanhin ja täyttää huhtikuussa jo seitsemän vuotta. Ikää katsomatta Nelli on hyvin pentumainen ja leikkisä neiti.  Nellin kanssa harrastan TOKOA, HAKUA, sekä JÄLKEÄ. BH-koe käytiin hyväksytysti syksyllä 2014. TOKO kisaura avattiin 7.2.15 ALOKAS-luokassa, I-tuloksella pistein 171,5. Olin erittäin tyytyväinen tähän kisauran aukeamiseen. Nellin kanssa on kokeiltu kaikenlaisia lajeja, mutta nämä kolme jäivät ehdottomasti mieluisimmiksi. Nelli on ensimmäinen koirani ja sain hänet rippilahjaksi. Meillä ei koskaan ole ollut koiria, mutta kolmen vuoden sinnikkään vinkumisen ja vonkumisen jälkeen sain kuin sainkin sen ensimmäisen oman koirani. Nellin kanssa on tehty kaikki maailman virheet ja epäonnistumiset, mutta onneksi neiti antaa paljon anteeksi ja sitä kautta koko elämä onkin lähtenyt pyörimään koirien ympärillä.

Bella

on sekaroituinen, steriloitu narttu. Bella on noin 5,5-vuotias ja muutti minulle syksyllä 2012 kodinvaihtajana. Bellan menneisyys on melko vaihtelevaa. Ensin puoli vuotiaaksi tyttö eli Venäjän kaduilla ja mistä tyttö muutti Suomeen tarhalle. Sieltä eräs perhe on Bellan hakenut kotiin ja heillä Bella asusteli kolme vuotiaaksi asti. Kuitenkaan ongelmilta ei vältytty, kuten arvata saattaa. Minulle Bella muutti melko yllättäen, tuttavan kautta, ongelmakoirana. Isoimpia ongelmia oli sosiaalistamattomuus, eli pelkäsi ihmisiä, etenkin miehiä PALJON. Ei ollut tottunut autoiluun, liikenteeseen, hihnaan, muihin koiriin, pyöräilijöihin siis käytännössä mihinkään, mitä ei heillä metsän keskellä sattunut näkemään. Bellan kanssa on tultu pitkä tie, mutta siitä lisää toisessa kirjoituksessa. Bellan harrastuksiin kuuluu myös TOKO, HAKU ja JÄLKI.

Belainin Full of Speed aka Milo

on australianpaimenkoira, blue merle uros. Milo on uusin tulokkaamme, tällä hetkellä 8,5 viikkoa vanha hurmaava pentu. Milo syntyi 24.12.2014 ihanaksi joululahjaksi. Milo on todella rohkea, utelias, ystävällinen ja tomera pentu. Hampailla kokeillaan ensin kaikkea ja sen jälkeen saattaa ehkä saada muutaman pusunkin. Siis erittäin hurmaava tapaus, josta tarkoituksena tulla agilitykoira Samille ja minulle se kisatykki TOKO:on ja ehkä pelastuspuolelle.






Blogi tulee käsittelemään lähinnä koirien elämää, treenejä, kisoja sekä muuten vaan vapaa-aikaa koirien kanssa. Niin ja kuvia, niitä on tulossa myös ja paljon!

-Kia