Ihana pentuarki!

Sunnuntaina 22.10 käytiin hakemassa pienen pieni Nada tyttö kotiin. Nada, viralliselta nimeltään Tyyris Huuma, s. 3.9.2017 tuli meille sijoitukseen Susanna Korhoselta. Painoa neidillä oli vähän reilu 3kg saapuessaan. Pienin pentu siis mikä meille on tullut, Nelli ja Milo on molemmat olleet 5kg saapuessaan 7vk iässä.

Kotimatkalla

Nada vinkui ja kiipeili automatkasta ensimmäiset puoli tuntia ja sen jälkeen nukkui loppumatkan. Matka kesti reilu tunnin. Kotona päätettiin, että ei esitellä Nadaa Milolle ulkona, sillä ulkomaailma pelotti aikalailla pientä pentua. Niinpä tehtiin niin, että minä menin ensin sisälle, laitoin Milolle pannan (jotain mistä pitää kiinni) ja otin herkkunamit esille (naturis). Huikkasin Samille rappukäytävään, että tulkaa vaan. Sami tuli sisälle, Nada sylissä ja minä pidin Miloa pannasta kiinni. Sami antoi Milon haistella Nadan pyllyä ja sen jälkeen sanoin, että laske vaan pentu lattialle. Pidin edelleen Milosta kiinni ja annoin nameja. Päästin Milosta irti ja palkkailin tasaisesti, jotta se pysyisi rauhallisena. Nelli otti pennun vastaan kuten odotinkin, haisteli, totesi että jaahas, tällänen taas ja tuli kerjäämään nameja. Nada oli aika pelokas aluksi ja pyöri lähinnä eteisessä. Noin 10 minuutin jälkeen totetin, että eiköhän tämä ollut tässä ja laitoin namit pois. Milo ei missään kohtaa haukkunut (todella ihme!), eikä muutenkaan käyttäytynyt liian päällekäyvästi. Koko sunnuntain annoin välillä Milolle nameja ja kutsuin sitä pois, että se antaisi pennun tutustua rauhassa. Välillä laitoin Milon portin taakse tai menin itse keittiöön portin taakse Nadan kanssa. Sunnuntaina vielä Milo jännittyi joka kerta kun meni haistelemaan pentua, mutta vähitellen alkoi rentoutua.

Ensimmäinen päivä kotona

Ensimmäisen yön Nada itkeskeli paljon. Aina kun se heräsi, alkoi vinkuminen ja sänkyyn hyppiminen. Eli noin tunnin välein. Aamulla, kun Milo pääsi taas samaan tilaan Nadan kanssa, oli kaikki jännitys tiessään ja selkeästi Milo totesi, että tämä on täällä edelleen, selvä.

Nyt Nada on ollut meillä neljä päivää ja ai että miten rohkea ja ihana pentu se onkaan! Milo on maailman ihanin isoveli, leikittää hienosti leluilla, mutta antaa myös olla kun sanotaan. Olen siis super tyytyväinen miten hienosti Milo on ottanut pennun vastaan. En olisi uskonut, että näin nopeasti siitä muuttuu järkevä, rauhallinen aikuinen. :D

Ollaan harjoiteltu Nadan kanssa yksinoloja samalla tavalla kuin Milonkin kanssa. Milohan oppi olemaan todella hyvin yksin, joten ajattelin että tämän luulisi siis toimivan. Nada on siis portin takan keittiössä yksinolot. Siellä on häkki, jossa ovi aina auki, peti, lelukori (pahvilaatikko jonka saa tuhota), paljon leluja ja pissa-alustoja.

Keittiö pentuhuoneena

Aina kun Nada nukahtaa johonkin päin asuntoa, kannan sen keittiöön häkkiin ja laitan portin kiinni. Kun se herää ja tulee unisena portille, odottelen hetken aikaa ja sitten avaan portin oven, sen kummemmin reagoimatta pentuun. Välillä myös hereillä ollessa laitan Nadan hetkeksi keittiöön ja kun on hiljaa, avaan taas portin huomioimatta pentua ollenkaan. Yöt Nada nukkuu vielä makkarissa, sillä en halua riskeerata että se huutaa öisin. Asutaan kuitenkin kerrostalossa. Keskiviikkona Nada oli ensimmäista kertaa yksin pidemmän ajan, reilun tunnin. Alle 10minuuttia se hieman vinkui ja sen jälkeen on mennyt nukkumaan. Muutenkin se on jo aika rento keittiössä, eikä enään yritä väkisin portin läpi, tai huuda kovaa. Pientä vikinää vain välillä.

Ollaan aloiteltu myös istumisharjoitukset, sekä harjoiteltu luopumista ja rauhoittumista. Ollaan myös aloitettu naksuttimelle ehdollistaminen. Nada on super fiksu ja oppii nopeasti. Se on myös todella ahne, joten ruokapalkka toimii hyvin.

Ulkona Nadaa ei voi vielä pitää irti ihmisten ilmoilla, sillä se lähtee kaikkien ihmisten perään pitkällekkin. Siis varsin itsenäinen ja rohkea pentu. Siispä tehdään paljon luoksetuloharjoituksia ja ihmisten ohittamisia.

Olen aivan myyty tähän ihanaan pieneen kelpie tyttöön <3

Ensimmäinen kuva laumasta 

Ensimmäinen kosketus lumeen

Syksyn tunnelmia

Kesä alkaa olla lopuillaan, valitettavasti. Tänä syksynä on kuitenkin niin paljon jännittäviä asioita tapahtumassa, että oikeastaan koko kesä meni syksyä odotellessa! Ensinnäkin, mulla alkoi tällä viikolla koulu. Aloitin opiskelut Amiedussa eläintenkouluttajaksi. Haaveissa on perustaa oma toiminimi ja alkaa kouluttamaan tässä työnohessa. Eläimet ja niiden käyttäytyminen on aina kiinnostanut paljon, mutta ollessani David Applebyn avustajana töissä, olen innostunut opiskelemaan itsekkin käyttäytymistä syvemmin. Niinpä tosiaan kouluun hain ja sain opiskelupaikan ja nyt on ensimmäiset päivät ohi. Aion olla täysipäiväisesti samalla töissä, joten todellakin rankkaa tulee olemaan seuraavat 1,5 vuotta, mutta uskon että se on kaiken sen arvoista! Oon niin innoissani tästä, tuntuu uskomattomalta että pääsen tekemään ja opiskelemaan just sitä mitä haluan. Toki tykkään kovasti olla klinikkaeläinhoitaja ja tehdä töitä eläinsairaalassa, mutta tuntuu että se oli oma haaveensa ja tämä omansa. Nämä tutkinnot tukee toisiaan paljon, joten mitään haittaa ei ainakaan tästä kouluttajan tutkinnosta lisäopiskeluna ole.

Olen tässä viime aikona miettinyt paljon sitä, miten elämä vie mukanaan ja asioita tapahtuu vähän vahingossakin. Ihan jo nuoresta asti olen ollut todella eläinrakas ja halunnut aina omia eläimiä. Kuitenkin vasta 15-vuotiaana sain sen ensimmäisen oman koirani ja sen myötä varmasti koko eläinala on avautunut eri tavalla. Nelli on ehdottomasti se ensimmäinen ja omalla tavallaan tärkein, vaikka kaikki koirat tärkeitä ja rakkaita on omilla tavoillaan. Nellin myötä kuitenkin oma elämä on saanut niin ison käännöksen kohti eläimiä, että kiitän tuhannesti äitiäni, siitä että hän pitkän kinumisen jälkeen suostui koiraan ja luotti, että nuorena jo otan vastuun ja hoidan sen. Nelli on tälläkin hetkellä viettämässä viikonloppua "mummolassa", joten äiti taitaa olla ihan yhtä tyytyväinen, että Nelli meille muutti 9,5 vuotta sitten. :) Silloin 15-vuotiaana, ollessani TET-jaksolla klinikalla, totesin että tätä mä haluan tehdä isona. Niinpä tosiaan hain ammattikouluun opiskelemaan eläintenhoitajaksi Hyvinkäälle. Koulussa jo varoiteltiin, että klinikkaeläinhoitajaksi opiskelu on hankalaa ja paikkoja vähän. Mulla oli kuitenkin koko ajan haaveena päästä klinikalle töihin, joten yhden työharjoittelun halusin ehdottomasti klinikalla suorittaa. Ja onneksi suoritin, tykästyin työhön heti ja opin älyttömästi niinkin lyhyessä ajassa. Pääsinkin jo seuraavaksi kesäksi töihin kissaklinikalle ja sitä kautta sain syksyllä vakituisen paikan Espoosta eräältä klinikalta. Siellä aloitin oppisopimuksen 2013 tammikuussa. Saman vuoden syksynä vaihdoin eläinsairaalaan töihin ja siellä työskentelen edelleen. 2014 syksyllä valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi ja pidin työstä paljon. Kuitenkin kun Milo tuli meille keväällä 2015 ja aloin käydä enemmän ja enemmän eri koulutuksissa ja eri kouluttajilla, alkoi kiinnostus herätä eri tavalla lajikouluttamiseen. Kun Bella muutti meiltä 2016 tammikuussa uuteen kotiin, totesin Samille, että tämä tuntui aika hyvältä. Auttaa väärin ymmärrettyä kodinvaihtaja koiraa sopeutumaan eri tilanteisiin ja elämään stressittömämpää elämää. Sillon sanoin, että tekisin tätä mielelläni jatkossakin. Toki en ajatuksena halua pitää kotona kolmea vuotta kodinvaihtajaa, eikä se Bellankaan kohdalla ollut alunperin tarkoituksena. Viime keväänä alkoi tämä tunne vahvistua ja tuntui siltä, että nyt tai ei koskaan. Ikinä ei ole helppoa hypätä takaisin opiskelijaksi ja horjauttaa taloudellista tilannetta, mutta se on vain tehtävä, jos haluaa päästä eteenpäin!

Toinen iloinen uutinen, meille tulee pentu kuukauden päästä! Odotan innolla ja kauhulla tätä, tuntuu että aloitetaan taas kaikki alusta. Nyt on vihdoin sellainen helppo tilanne ja mukava arki Milon ja Nellin kanssa, mutta toisaalta tätä pentua on nyt vuoden verran suunniteltu ja odoteltu, joten ehdottomasti enemmän olen iloinen ja innoisani, että vihdoin se tapahtuu! Ollaan tosiaan tultu siihen tulokseen, että yksi harrastus- ja kisakoira ei vaan riitä meille molemmille Samin kanssa. Viime talvena etenkin oli paljon tilanteita, että jouduin jättää jonkun koulutuksen tai kilpailut välistä, sillä Samilla oli samaan aikaan agilitytreenit. Välillä myös tuntui, että kuudet treenit plus mahdolliset kisat alkoi olla aika paljon yhdelle pienelle paimenelle. Niinpä pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen päädyttiin ottamaan australian kelpie. Meille siis muuttaa 22.10 pieni kelpie tyttö. Tarkoituksena, että pennusta tulee Samille agilitykoira ja Milo jää mun treeni- ja kisakoiraksi. Nelli saa pitää sohvaperunan virkaa ;) Pennusta tulee toki, niinkuin Milostakin, yhteinen koira arkielämässä ja toki minäkin sen kanssa treenailen tokon ja rallytokon alkeita, mutta kilpalla mun ei ole tarkoitus sen kanssa.

Niinpä varoituksena, kohta tulee pentukuvia ja höpinää enemmänkin! :D

TOKOn SM-kisat!

Viimeksi kerroin, että haettiin HSKH:n joukkueeseen tokon SM-kisoihin. No me tosiaan saatiin paikka. Mua on jännittänyt ihan hirveesti, oikeastaan siitä asti kun saatiin tietää tästä. Mutta nopeasti vähän mitä tapahtui ennen SM-kisoja:

17.4.17 käytiin Lohjalla kokeilemassa rally-tokon avointa luokkaa. Se houkutus kun on ollut meille aika ongelmallinen. Siellä oli pääsiäisteemaisesti houkutukseesa ihana pääsiäistipu, sekä pääsiäismuna jonka sisällä kalkkunaa. Me selvittiin kuitenkin radasta hienosti, 100/100p ja luokkavoitto! Nyt siis yhtä tulosta vaille RTK2! Eiköhän me kesällä koiteta käydä hakemassa se viimeinen. :)

6.5.17 oltiin tokokokeessa Kivikossa, hakemassa sitä toista 1-tulosta SM kisoja varten. Onneksi se 1-tulos saatiin, vaikkakin ei millään kehuttavilla pisteillä. Harmillisesti keli oli ihan hirveä, tuuli kovaa, satoi räntää ja oli todella kylmä. Milo oli jotenkin todella vaikea saada kontaktiin ja etenkin siirtymisssä huomasin, kuinka se oli ihan jossain muualla, kun mun kanssa kokeessa. Harmillisesti kaukoissa tuli kolmas käsky istu vaihtoon ja siten nollattiin kaukot. Pisteitä saatiin muuten aika kivasti, joten saatiin se 163p ja 1-tulos. Mahdollisuudet siis TK1:seen SM-kisoista.

Sen jälkeen oikeastaan treenailtiin pelkkiä alon liikkeitä. Kaikki on sujunut muuten hyvin ja seuruun sain todella hyväksi, ei siis edistä enää juuri ollenkaan. Mutta noi ikuiset ongelmat, eli kaukot. Treenatessa saan niitä nopeita vaihtoja, mutta heti kun tekee kisanomaista, muuttuu ne hitaiksi. Tiesin, että se voi olla ongelma, sekä siirtymät ylipäänsä noin haastavassa ympäristössä, mutta kisoihin lähdettiin hyvillä mielin.

27.5.17 oli siis vihdoin se päivä ja jännitys tapissa! Paikalla piti olla jo klo 7.30 eläinlääkärintarkistuksessa. Milo oli omaan tuttuun rasittavaan tyyliinsä aluksi erittäin herkkä reagoimaan ja haukkuikin melko paljon jonottaessa ell tarkkiin. Itse tarkistus sujui hyvin, Milohan nyt vaan tykkää kaikista ja kaikesta mikä liittyy häneen itseensä. Sillä välin Sami olikin saanut tuotua Milon häkin meidän teltalle ja sainkin Milon suoraan häkkiin. Yleisesti ottaen Milo haukkuu paljon häkissä, etenkin jos näkee/kuulee koiria. Onneksi saatiin häkki telttaan ja ihme kyllä, Milo oli todella rauhallinen ja hiljainen koko kisapäivän!

Alon liikkeet tehtiin kolmessa eri kehässä ja siirtymissä pääsi palkkaamaan koiran. Ensimmäisessä kehässä oli liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja kauko-ohjaus. Kun meidän vuoro tuli, olin saanut Milon hyvään vireeseen ja tuntui hyvältä mennä kehään. Liikkeestä maahan oli hyvä, tasainen suoritus, saatiinkin siitä 9,5p. Seuraavaksi luoksetulo, joka oli myös hyvä ja nopea, mutta Milo törmäsi käteen, joten siitä saatiin 9p. Kaukoissa tuli harmilliset tuplakäskyt molempiin suuntiin, sillä Milo katseli yleisöön, eikä siis kuunnellut ekaa käskyä. Siitä harmiksi saatiin 7p. Siirtymissä uskalsin palkata kunnolla ja innostaa koiraa. Milo oli tosi kivasti mun mukana kehässä, eikä yhtään haahuillut. Kokonaisvaikutus ekasta kehästä oli 8p. Seuraavassa kehässä oli liikkeinä kapulanpito, seuruu ja estehyppy. Kapulanpito oli tasaisen varma, niinkuin joka kokeessa ollut ja siitä saatiin 10p. (Ollaan saatu siitä jokaisessa 5 alo kokeessa 10p.) Seuraaminen oli mielettömän hyvä, täydet 10p! Tämä oli ehdottomasti koko kisan paras asia!! Viimeisenä oli vielä hyppy, siitä saatiin 9p, sillä Milo osui käteeni palatessaan sivulle. Kokonaisvaikutus 10p. Paikkamakuusta tuli 8p ja kokonaisvaikutuksesta 9p. Milo meni tuplakäskyllä maahan sekä tuplakäskyllä ylös. Näissä siis myös katseli yleisöä. Muuten paikkis oli rento, hiljainen ja täysin keskittynyt muhun. Tästä siis olin erittäin ylpeä, sillä mielentila oli hieman vaihtelevaa tuolla kisapäivänä. Kaiken kaikkiaan piteitä tuli 174p TK1. Joukkueemme tuli kuudenneksi. Koiraan olen todella tyytyväinen, se teki parhaansa ja niinkuin olen maininnut, Milo ei ole sieltä helpoimmasta päästä kisakoirana. Se on todella häiriöherkkä, reaktiivinen ja stressaa herkästi. Jotain olen kuitenkin osannut tehdä oikein, sillä kehään mennessä unohtuu muu ja ajatuskuplaan mahtuu vain minä ja suoritettavat liikkeet.

Tämä päivitys tuli nyt todella myöhässä, sillä olin unohtanut julkaista tämän silloin kesän alussa. Päätin kuitenkin julkaista, vaikka SM-kisoista onkin jo aikaa, sillä ei sitä tiedä ollaanko me enää koskaan osallistumassa moisiin kisoihin ja se oli ehdottomasti mieleenpainuvin koe meille!

Videot SM-kisojen yksilöliikkeistä:

https://www.youtube.com/watch?v=E0FZQY7Lmxk

https://www.youtube.com/watch?v=_fN853ex6f8

Tokoa, rallytokoa, suunnitelmia ja tavoitteita

Taas on ollut hiljaiseloa tän blogin kanssa. Ehkä sitä nyt taas pääsisi vähän useammin päivittämään.

Lyhyesti siis tämän hetken tilanteesta. Tammikuun alussa, loppiaisena käytiin Milon kanssa taas tokokokeessa. Tällä kertaa tähdet oli oikeassa asennossa ja paikkamakuu meni hyvin! Se oli kyllä hieman levotonta ja pientä vinkumista, MUTTA saatiin arvosana 8! Olin niin onnellinen tästä, uskomatonta. Vihdoin! Siis kova työ ja treeni palkitaan. Muutenkin koe sujui tasaisen varmasti, vaikkakin pisteet ei olleet mitään huimia. Kuitenkin saatiin 1-tulos, pistein 178,5 ja sijoituttiin toisiksi. Tässä vielä linkki kokeeseen https://www.youtube.com/watch?v=4L4xCTmGGNo
Pisteet alla:
Paikkamakuu 8p
Seuraaminen 8,5p
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5p
Luoksetulo 9p
Noutoesineen pito 10p
Kauko-ohjaus 8p
Estehyppy 9,5p
Kokonaisvaikutus 10p


Tammikuussa aloitettiin nuorten tavotteellisten koirakoiden tokokurssi, 15 kertaa. Treenit on joka maanantai klo 21-22. Ajankohta on aika myöhäinen ja usein iltavuoron jälkeen motivaatio treeneihin lähtemiseen on melkolailla hakusessa. Kuitenkin kaikki treenikerrat ovat olleet erittäin hyviä ja ollaan niistä saatu hyviä vinkkejä! Treenien jälkeen ei ole väsymyksestä ollut tietoakaan ja hymyssä suin on saanut jokakerta tulla kotiin. Tykkään paljon kouluttajista ja ryhmä on sopivan kokoinen, aina pääsee tekemään ohjatusti ja itsenäisesti.

Helmikuussa hain Milon kanssa HSKH:n SM-joukkueeseen alo koirakoksi. Vielä en ole kuullut mitään, jännityksellä odotan onko meillä mitään mahdollisuuksia. Jos joukkuepaikka saadaan, yritän saada yhden ulkokokeen toukokuun alkupuolelle ja toivon parasta, että SM:eistä irtoaisi TK1. Jos ei saada paikkaa, mennään suoraan avoimeenluokkaan.

Treenitilannetta:
Seuraaminen - jonkinverran edistää, eli nyt tehdään 1,2,3 askeleen siirtymiä, tavoitteena saada koira ajattelemaan taaksepäin. Herkästi ekat 3-4 askelta edistää ja sen jälkeen jarruttaa itse. Yritetään muutta tätä, niin että alusta asti olisi ne jarrut matkassa mukana. Koko perusasennon olen opettanut hiukan liian eteen, nyt siis korjaillaan koko paikkaa hieman taaemmas. Täyskäännöksessä (teen sen koiraan päin, eli vasemmalle) koira jättää ns. viimeisen ristiaskeleen tekemättä. Tätä nyt hiouttu erilaisilla ympyröillä ja peruutuksilla ja yli kääntymisillä ja alkaa olla parempi. Seuruussa peruuttaminen on Milolle aina ollut melko helppoa, joten sitä vaan jatketaan. Alla muutama linkki seuraamisista. Ikinähän mikään ei näytä yhtä hyvältä kun joku kuvaa/katsoo, eli nämä ei ehkä sitä ihan parhainta.
Seuraaminen joulukuu 2016
https://www.youtube.com/watch?v=O1qYGjCmBd8

Kaukot - hurjasti edistynyt! Nyt hiotaan tekniikkaa ja nopeutta

Jäävät - Tehdään erottelua ja nopeutta, sekä kestoa erikseen. Liikkeestä maahanmeno on hieman hidas, ensin pysähtyy, ja sitten vasta menee maahan hissinä taaksepäin. Yritän nyt muuttaa sitä suoraan "syöksynä" eteenpäin maahanmenoksi. Pikkuhiljaa parempi..

Luoksetulo - hyvä, tasainen. Siihen varmuutta jäämiseen ja tarkkuutta, että ei siirrä etutassuja sen jälkeen kun lähden itse.

Merkin kierto - hyvä tempo molempiin suuntiin, yritetään nyt tiukentaa kaarta. Aloitettu evl kiertohyppuhässäkkä, eli pelkkää kiertoa, mutta häiriönä esteet ja nyt kerran kokeiltu kapuloillakin. Helpotetusti ensin ja koko ajan pidennetään matkaa. Erittäin lupaava alku!

Paikkamakuu & paikkaistuminen - siis ihan mieletön kehitys! Voisi jo melkein sanoa rennoksi, tai ei ainakaan enään levotonta! Ei enään vingu tai ääntele, pysyy asennossa ja lähinnä katsoo ohjaajaa. Nyt tehotreeniä nopeaan maahamenoon ja nopeaan sivulle nousuun ja erityistä tarkkuutta, että ohjaaja ei anna mitään vartalo(käsi)apuja. Paikkaistuminen sujuu hyvin. Siinä on paljon parempi ja rennompi. Nyt tehty yllättävää palkkaa, että ei menisi maahan (pitkissä istumisissa tuppaa mennä maahan).

Muista liikkeistä kerron toisessa päivityksessä.

Rallytokosta sen verran, että ei olla juurikaan sitä treenattu viimeisen täyskatastrofi kokeen jälkeen. Nyt kuitenkin iski jostain motivaatio ja ilmoittauduin huhtikuulle avoimen kokeeseen. Nyt yritän jokaisella treenikerralla tehdä houkutusta ja muutaman kerran treenataan hyppyä ja saksalaista täyskäännöstä ja jotain pientä radanpätkää. Toivon todella, että saadaan hyvä tulos ja oltaisiin enään yhden kokeen päässä RTK2:sesta.

Milon kanssa on ihanaa treenata. Se jaksaa loputtomiin, se kestää toistoja ja on aina valmiina tekemään. Kaikki liikkeet on sen mielestä kivoja ja kaikkea se tekee yhtä hyvällä mielellä ja ilolla. Vihdoin alkaa selkeästi myös ohjaaja eli minä kiinnostamaan enemmän, kuin ne muut koirat. Alan myös selkeästi luottamaan enemmän Miloon, niin treeneissä kuin kisapaikoillakin. Siitä alkaa koko ajan enemmän tulla se koira, josta haaveilin ja samalla haaveet ja tavoitteet vain kasvavat!

Vielä pari treenivideota
merkin kierto:
https://www.youtube.com/watch?v=o8sziSsuSkI

hyppynouto (ei vielä koevalmis):
https://www.youtube.com/watch?v=23Vtc6IDz6A

Epäonnistumisia ja pettymyksiä, sitä kai tämä kisaaminen on. Ei vaan olihan siellä niitä onnistumisiakin!

Taas pitkästä aikaa tuntuu siltä, että saattaisi helpottaa oloa kirjoitella vähän ajatuksia ylös. Viime viikonloppu ja sen kisat toivat uuden epäonnistumisen ja pettymyksen aallon, jonka haluaisin nyt ravistella pois. Mennäänpä nyt aluksi vähän ajassa taaksepäin, niin kuulostaa ehkä hieman järkevämmältä tämä tarina.

Viimeksi kirjoittelin tänne heinäkuun lopulla, kun olimme käyneet ensimmäiset tokokokeet. Silloin ei paikkamakuu sujunut ihan niinkuin piti ja sitä jäätiinkin sitten treenaamaan. Muiden yllytyksestä pehmentyneenä suostuin lähteä edustamaan HSKH:n joukkuetta tokon piirinmestaruuskisoihin elokuun lopulla. Treenattiin paikkamakuuta niin paljon kun mahdollista, eri koirien kanssa, eri häiriöissä, kisanomaista ja vaikka mitä. Välillä se treeneissä sujuikin ihan hyvin, mutta missään kohtaa se ei mielestäni ollut rento. Eli vaikka hiljaa pysyikin, pää kääntyili kun tuulimyllyllä ja häntä vispasi, se oli siis levottoman näköistä. Noh, luvattiin jo, joten kauniina elokuun päivänä suunnattiin kohti Tuomarinkartanon vinttikoirarataa ja tokon piirinmestaruuskisoja. Mua jännitti enemmän kuin koskaan. Sami ei päässyt mukaan kisoihin, joten jouduin mennä sinne yksin. Toki joukkuekaverit oli paikalla, mutta mulla ei ollut mun tukea ja turvaa mukana. Sitä joka sanoo hengitä, hyvin se menee, muista pitää hauskaa. Silloin en myöskään vielä luottanut Miloon, enkä Milon hermoihin uusissa koepaikoissa. Se oli liian monta kertaa nolannut mut räyhäämällä, joten pidin sitä autossa koko ajan. Nyt ymmärrän, että se ei ainakaan helpota paikkamakuun ongelmia. Kun sitten tuli meidän vuoro, olin kireä kun viulunkieli ja tuntui että pyörryn. Tunsin jo kun päästiin riviin, että Milo ei tule pysymään hiljaa. Ja niinhän siinä kävi, se alkoi vinkua jo muutaman askeleen jälkeen ja haukkuminen alkoi noin 15 sekuntia siitä kun olin jättänyt sen. Se haukkui komentavasti, koko minuutin. Viimeisten sekuntien aikana se nousi istumaan, mutta onneksi ei tälläkään kertaa lähtenyt paikaltaan. Ja taas sain hävetä. Ihan hirveä tilanne niille muille koirakoille.

Yksilöliikkeet meni ihan hyvin. Sain olla taas ylpeä kaikesta, paitsi luoksetulosta. Meidän siis varma luoksetulo muuttui epävarmaksi ohjaajaan perään hiippailuksi. Videolta huomaan, että selkeästi Milo paineistui yleisöstä, eikä sen takia vaan pysynyt istumassa. Lopulliseksi tuomioksi tuli ALO3, 119p. Ja taas menin itseeni ja ryvin jossain inhossa. Miksi kaiken tämän treenin jälkeen meillä menee näin huonosti. Miksi mulla on näin vaikea koira.

(Tämä jäänyt luonnokseksi viime syksyltä, julkaisen ihan tälläisenään, hyvänä muistutuksena itselle noista fiiliksistä. Kohta vähän kivempaa tekstiä. :)

Tässä vielä linkki 21.8.2016 kokeeseen:
 https://www.youtube.com/watch?v=UyYJtV4taWg&t=31s